Tervetuloa Perinnetoimikunnan omalle kotisivulle!
Tietoa tapahtumista ja toiminnasta.
Tule mukaan luomaan uudenlaista perinnetoimintaa!
Pirkanmaan piirin Perinnetoimikunta (ent. naistoimikunta) on lopettanut aktiivisen toiminnan. Piirin tavoitteena on perustaa uusi, nykyaikaan entistä paremmin sopiva ryhmä tai kerho karjalaisen perinteen vaalijaksi ja kehittäjäksi. Ota yhteys puheenjohtaja Jorma Lindiin puh. 0503557023 ja kerro näkemyksesi, mielipiteesi ja omat kiinnostuksesi kohteet!
Näin me olemme toimineet aiemmin:
Naistoimikunnalla on perinteisesti ollut tärkeä rooli piirin järjestämissä tapahtumissa. Nimi muuttui jokin aika sitten Perinnetoimikunnaksi. Toimikunta järjesti myös omia tapahtumiaan. Perinteinen toimintamuoto on ollut ruokahuollon järjestäminen erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Ruokaan liittyvien asioiden lisäksi toiminnassa on painotettu kädentaitoja eli käsitöiden tekemistä.
Naistoimikunta on toiminut virkeästi. Virkkasimme Tallipihan kahvioon pääsiäisen keltaisia pitsiliinoja. Syksyllä virkattiin uudet liinat, jotka luovutettiin 15. marraskuuta 2019.
Lisäksi naistmksta Anja Hakonen käy koulussa lukumummona. Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää yhden päivän kestävän koulutuksen, joka on edellytyksenä lukumummohommaan.
======================================
Mennyttä toimintaa:
15.8. 2020 klo 18 Pidot Nekalan Pirtillä
Tiedustelut Armi Ronimus-Nieminen puh 040 7240546 tai armi.roni@gmail.com
VUODEN 2019 TOIMINTAA:
27.5. Sultsinoiden tekokurssi klo 13-16, Nekalan siirtopuutarhan pirtti, Muotialantie 43, Tampere. Osallitumismaksu 10€, mukaan oma piirakkapulikka, esiliina ja päähine.
31.7. Kesäretki, höyrylaiva Tarjanteella Tampereelta, Mustalahden satamasta, Virroille ja paluu Paunun reittivuorolla linja-autoasemalle, keskiviikkona 31.7. klo 10-18, hinta 89,00€ sis. lounaan laivalla, iltapäiväkahvi 6€ ei sisälly hintaan. Ilmoittautumiset Armi Ronimus-Nieminen.
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 1 | 2 |
3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 |
10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 |
17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 |
24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 |
31 | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 |
Puheenjohtaja Anja Hakonen