Vammalan Karjalaseura ry

Juttu ja kuvat: Esa

Puurojuhla 8.12.2024 Vähähaaran Kotiseututalolla

Vammalan Karjalaseuran puurojuhlaa vietettiin Vähähaaran Kotiseututalolla 8.12.2024 lauhassa talvisäässä. Kevyt lumipeite toi maisemaan talven tuntua ja valoisuutta, pitäen samalla yllä toivetta tulevasta valkeasta joulusta. Liekö tässä osasyy sille, että väkeä oli saapunut paikalle tavallistakin runsaammin ja pian pirtissä raikui iloinen puheen sorina, kun 55 suuta yritti yhtä aikaa saada äänensä kuuluville.

Esan tervetulosanat (Kuva Oivan)

Tilaisuus aloitettiin yhteislaululla ”Me käymme joulun viettohon” ja seuran puheenjohtajan Esa Mäkisen tervetulosanojen jälkeen oli vuorossa Katja Oksanen puuropuhe, joka hauskalla tavalla johdatti meidät puurolautasten äärelle. Kaikki maittavat tarjoilut puuro, luumusoppa, joulutortut, -kakut ja -piparit olivat seuran hallituksen jäsenet talkoilla tehneet, josta iso kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille.

Katjan puuropuhe (vasemmalla)  ja Seija Hirvikoski

Seuran sihteeri Seija Hirvikoski, joka toimi tilaisuuden juontajana, oli tehnyt käsikirjoitukset kolmeen pieneen sketsiin, joista yhden ”Joulun valmistelun mietteitä” hän esitti itse. Toisen sketsin, jossa aiheena oli ”Ehdotuksia joulukoristelun ja -ruokailun modernisointiin” esiintyivät Sirpa Niskanen ja Jaana Koistinen. Kolmannessa sketsissä jossa oltiin ”Kenkäkaupassa saappaita vaihtamassa” esiintyivät Tuula ja Oiva Kaasalainen.

Sirpa ja Jaana (vasemmalla) ja Oiva ja Tuula

Musiikista vastasi Seija Hakanen, jonka johdolla laulettiin yhdessä tuttuja perinteisiä joululauluja. Seija esitti myös yksinlauluna muutamia jouluisia kappaleita kuten ”Mitkä ovat tontun tehtävät” ja ”Tähti tähdistä kirkkain”. Merja Ylitalo lausui juhlassa kaksi itse tekemäänsä puurojuhlaan hyvin sopivaa runoa, toisessa aiheena oli joulu ja toisessa vaihtuvat vuodenajat.

Merja Ylitalo (vasemmalla) lausi runoja ja Seija Hakanen lauloi

Pienoisnäytelmässä satunnaiset tuttavat kohtaavat junamatkalla

Marjo Tahvanaisen käsikirjoittamassa pienoisnäytelmässä kolme junamatkustajaa kohtaa toisensa pyrkiessään lähes täyteen junaan. Matkustajat vaalea blondi (Marjo Tahvanainen), rouva Liisa-Maija Nieminen (Eija Vuorijärvi) ja myyntiedustaja Arttuuro (Arto Vuorijärvi) keskustelevat ja kertovat ihmeellisistä tapahtumista joihin ovat joutuneet. Kyllä oli taas hauskat jutut ja hyvin esitetty.

Marjo Tahvanainen, Eija ja Arto Vuorijärvi junamatkalla

Seurakunnan tervehdyksen ja hartauspuheen piti kirkkoherra Vesa Aurén.

Puheessaan Vesa Aurén lähestyi joulun teemaa kirjailija Juhani Ahon novellissa esitettyä ajatusta ”Joulu on jykevä juhla, kaikista juhlista jaloin ja jykevin” pohtien. Novellissa joulua käsitellään pienen pojan kokemuksena, mutta joulu on jykevä juhla vaikutuksiltaan myös seurakunnassa ja sen tilaisuuksissa. Jouluna ja joulun alla kirkon tilaisuuksiin osallistuu moninkertainen määrä väkeä kirkkovuoden muihin ajankohtiin nähden. Lisäksi mm. kauneimmat joululaulut taltioinnit Youtubessa tavoittavat suuria katsojamääriä, Sastamalan seurakunnassakin parhaimmillaan jopa kymmenentuhatta katselukertaa.

Vesa Aurén nosti puheessaan esiin myös joulun jykevään luonteeseen liittyvän kääntöpuolen sen, että yksinäisyys ja suru voivat jouluna olla paljon syvempää kuin milloinkaan, ja lainasi tähän liittyen Maaria Leinosen joulurunoa ”Koskaan ei yksinäinen niin yksin kuin jouluna. Mitä sinulla on, sitä sinulle lisätään. Joulunakin.”

Lopuksi Vesa Aurén muistutti joulun jykevästä merkityksestä. Joulu kertoo Jumalan syntymisestä ihmiseksi. Teille on syntynyt Vapahtaja, jolta saa pyytää synnit anteeksi ja ne myös saa. Armorikasta Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja joulun iloa.

Karjala sydämessäni – kirjoituskilpailu lukiolaisille

Vpl. Pyhäkylä-Seuralla oli kirjoituskilpailu tänä syksynä Vammalan ja Lauttakylän lukion oppilaille Karjala-aiheisen kirjoituskilpailun teemalla ”Karjala sydämessäni”. Vastauksia saatiin kaikkiaan seitsemän, neljä Lauttakylän ja kolme Vammalan lukiosta. Seuran hallitus, joka arvioi ja päätti palkittavista kirjoituksista, yllättyi kirjoitusten erilaisista näkökulmista ja kirjoitustyyleistä. Kaikki kirjoitukset olivat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja mukavia lukea, joten lopulta päädyttiin siihen, että kaikki palkitaan 100 euron stipendillä. Kirjoitukset tullaan julkaisemaan Vpl. Pyhäjärvi-lehden lehden palstoilla. Iida Anttila, yksi palkituista, Vammalan lukiosta sai stipendinsä puurojuhlassa.

Mauri Hauhia (vasen kuva) ojentaa stipendin Iida Anttilalle  sekä kirkkoherra Vesa Aurénin hartauspuhe.

Lisää kuvia tapahtumasta on tässä linkissä.