Vammalan Karjalaseura ry

Sastamala

Etusivulle

Kesäillanvietto Levolla 11.08.-23

Vammalan Karjalaseuran perinteinen kesäillanvietto pidettiin tänä vuonna elokuun toisena perjantaina Levon metsästysmajalla Houhajärven rannalla. Sateesta huolimatta tilaisuus oli onnistunut ja tunnelma mukavan leppoisa. Vesisade vähän rajoitti pihalla suoritettavia aktiviteetteja, rengasta jotkut heittivät, mutta kyykän kokeilusta luovuttiin kokonaan. Osallistujia oli kolmisenkymmentä eli jonkun verran tavallista vähemmän. Tähän oli huonolla säällä varmaan oma osuutensa, mutta tiedossa oli myös, että monella seuran tapahtumiin yleensä osallistuvalla oli muita päällekkäisiä menoja.

Lue Esan kirjoittama juttu>>

Katso lisää kuvia>>


Kevätlaulajaiset 23.4. Vammalan kauppalanatalolla

Pj. Esa Mäkinen avasi ja juonsi tilaisuuden.
Esa heijasti digiprojektorilla kankaalle tilaisuuteen sopivia karaokekappaleita joiden
mukaan myös laulettiin.

Osallistujia

Eturivissä vasemmalla esilaulajan toiminut Eini Vesaniemi

Oli niin vetävää musiikkia, että Eijalla alkoi tanssijalka vipattamaan ja haki Esan kaveriksi

Eila seurasi kuinka tanssi sujuu

Merja luki pari itse kirjoittamaansa tarinaa

 

 


Virvontaa ja karjalanpiirakoita K-Supermarket Torikeskuksen aulassa

Vammalan Karjalaseuran kevättapahtumassa 1.4.2023 K-Supermarket Torikeskuksen aulassa
myytiin karjalanpiirakoita ja pidettiin yllä karjalaista virpomisperinnettä. Karjalainen virpominen
perustuu ortodoksiseen pääsiäisjuhlaperinteeseen. Sen mukaan virpomassa käytiin virpolauantaina
eli palmusunnuntain aattona eikä virpomista varten pukeuduttu mitenkään erityisesti. Virpomisessa
käytettävät pajun oksat siunattiin ennen virpomaan menoa. Ainoastaan lähipiiri, sukulaiset, naapurit
ja ystävät virvottiin. Virvottaville annettiin hyvän toivotukset erilaisin loruin, kuten:

Virvon varvon vitsasella,
kosken kevätpajusella,
terveyttä toivottelen,
siunausta siivittelen,
onnea oksalla tällä.

Lue Esan kirjoittama juttu kokonaan TÄSTÄ>>


Eija Vuorijärvi on kuvannut ja editoinut videon piirakkatalkoista ja toritapahtumasta


 

Piirakan leivontatalkoot 31.3.2023

Kaasalaisella ja Vuorijärvellä

 

Etualalla kokemusta, taitoa ja näkemystä Eila 92v ja Kaarina 88 v.
Muut talkoolaiset: Esa, Mervi, Tuula, Irja, Maileena ja Oiva

Puheenhoitaja Esa tarkastaa väen aikaansaannosta.

Niitä on melkein silmänkantamattomiin

Vuorijärvellä

Valmistus on jaettu erillisiin työpistesiin.

Pohjien tekoa

Puuron levitys

Valmista tuli. 

 

Lisää kuvia näet  TÄSTA>>


Ulkoilutapahtuma Houhajärvellä 26.3.2023>>

Makkaran grillausta

Kävynheittoa. Heittämässä Eila Mäkinen (92 v.)

Heittovuorossa pj. Esa Mäkinen

Virpovitsojen koristelua

 

Lisää kuvia näet TÄSTÄ>>

 


Karjalakerho 19.3.2023 Seukulla


Vammalan Karjalaseuran karjalakerhossa 19.3.2023 Seukulla oli mukana tarinaa karjalaisesta
virpomisperinteestä, yhteislaulua ja leikkiä sekä lautapelejä ja askartelua. Tällä kertaa kaikkien
kerhoon osallistuneiden juuret olivat samasta pitäjästä Vpl. Pyhäjärveltä.
Karjalakerhon aluksi Seija Hirvikoski kertoi karjalaisesta virpomisperinteestä, joka perustuu
ortodoksiseen pääsiäisjuhlaperinteeseen. Virpomassa käytiin virpolauantaina eli palmusunnuntain
aattona. Virpomista varten ei pukeuduttu mitenkään erityisesti, mutta pajun oksat siunattiin ennen
virpomaan menoa. Ainoastaan lähipiiri, sukulaiset, naapurit ja ystävät virvottiin. Virvottaville
annettiin hyvän toivotukset erilaisin loruin, kuten ”Virvon varvon vitsalla, kosken kevät pajusella,
terveyttä toivotellen, siunausta siivitellen”
Arto Rantasen johdolla opeteltiin, laulettiin ja leikittiin yhdessä hauska karjalankielinen lastenlaulu
”Piiruabuabo”, jonka suomenkielinen versio ”Leipuri Hiiva” on monelle tuttu. Piiruabuabo kertoo
piirakkamummosta, joka kotonaan kumputiellä leipoo uunissa somat karjalanpiirakat, niin että
piipusta savu tupruaa. Karjalankieliset sanat tähän laulun on saatu Marjaanan koulun oppilaiden
mainiosta esityksestä Sanomalehti Karjalan Youtube-kanavalla neljä vuotta sitten julkaistussa
videossa ”Karjalainen laululeikki” 

Arto, Seija, Ida, Elsa, Hugo ja Sanna laulavat ja leikkivät karjalankielistä Piiruabuabo laululeikkiä

Video karjalakerhon laulusta https://youtu.be/5q-RkV4OTlc
Piiruabuabo
”Ähkyän piiruat pättših näi
tembuan iäreh valmehet
nenga truvast, ku savu tubruau
Piiruabuabo,
häi eläy mägidorogal,
šipanńiekat tšomat ĺuadiu sielä
nenga truvast, ku savu tubruau”


Innokkaasti pelasimme myös Karjala-aiheisia pelejä, Karjalan vaakuna muistipeliä sekä Vpl.
Pyhäjärvi ja Matka Karjalaan lautapelejä. Lautapeleissä on mukavasti erilaisia tapahtumia, jotka
nopanheiton lisäksi vaikuttavat joskus merkittävästi pelin kulkuun ja lisäävät sattuman
mahdollisuutta.

Matka Karjalaan lautapelissä on Idan vuoro siirtää.

 

Sannan johdolla pelien ja yhteislaulun lomassa askarreltiin eri värisistä langoista solmiamalla tai palmikoimalla koristenauhoja ja rannekkeita. Karjalakerho oli mukava tapahtuma, jota on tarkoitus jatkaa. Yhtenä ajatuksena on seuraavalla kerralla siirtyä laulusta tekoihin, niin että opetellaan yhdessä myös tekemään niitä karjalanpiirakoita.

Elsan taidokas ranneke on valmis. Taustalla Ida punoo vielä omaa nauhaansa Seijan kanssa

Lisää kuvia näet TÄSTÄ>>