TAPAHTUMIA 2020
Tervehdyskäynti muistomerkillä 13.12.2020
Veteraanien kirkkopyhän messu 8.11.2020
Karjalaisen kansan messu
Tyrvään kirkossa 1.11.2020
Siun ja miun - Viipurin läänin Pyhäjärvi
näyttelyn avajaiset 2.10.2020>>
Kyykkäottelu Huittinen-Vammala 28.8.>>
Kesäillan vietto Rudolfin keitaalla 7.8.>>
Talvisodan päättymisen 80v muistotilaisuudessa Tyrvään kirkolla 13.3.>>
Ukoilupäivä Miekkajärvellä 1.3.
Kyläkumppanuuden julkistaminen Perinnepäivässä 15.2.2020>>
Piirakan leivonnan opetusta Sylvään Koululla 3.2.>>
13.12.2020
Tervehdyskäynti Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä
Vammalan Karjalaseuran perinteistä puurojuhlaa ei tänä vuonna voitu koronan vuoksi järjestää. Sen sijaan päätimme järjestää tämän tervehdyskäynnin ja pienen yhteisen hetken Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Kynttilät sytytetään kaikkien karjalaan jääneiden vainajien muistoksi. Haluamme näin joulun alla muistaa sodissa kuolleita sankarivainajia ja erityisesti myös kaikkia sukulaisiamme ja läheisiämme, joiden haudat jäivät luovutettuun Karjalaan.
Seija Hirvikosken ja Merja Ylitalon muistomerkillä lausumat runot juhlistavat tapahtumaa. Tilaisuuden lopuksi on osallistujille tarjolla lämmintä mehua ja pipareita turvaväleistä huolehtien.
Teksti: Esa
Kynttilät sytyttivät puheenjohtaja Pertti Hakanen ja sihteeri Maileena Hyyti
Kukkaset kaski vara pj. Sirpa Niskanen
Seija Hirvikoski lausui Hilja Matikaisen runon "Pyhät kellot"
Merja Ylitalo lausui tähän tilaisuuteen kirjoittamansa upean runon
Muistomerkillä vasemmalta siht. Maileena Hyyti, tuleva pj. Esa Mäkinen ja nykyinen pj. Pertti hakanen
Kuvat: Oiva
Tapahtuma striimattiin suoraan Vammalan Karjalaseuran fecebook sivulle. Katso tästä>>
Vammalan Karjalaseuran
syyskokous 22.11.2020.
Syyskokouksessa vahvistettiin mm. vuoden 2021 toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Valittiin seuran puheenjohtajaksi Esa Mäkinen ja hallituksen uusiksi jäseniksi Pertti Hakanen ja Seija Hirvikoski.
Kokouksen puheenjohtajana toimi Pertti Hakanen ja sihteerinä Maileena Hyyti
Vasemmalta: Uusi puheenjohtaja Esa Mäkinen, vara pj. Sirpa Niskanen,
sihteeri Maileena Hyyti ja nykyinen pj. Pertti Hakanen.
Veteraanien kirkkopyhän messussa Tyrvään kirkolla 8.11.2020
Veteraanien kirkkopyhän messussa Tyrvään kirkolla 8.11.2020 oli liturgina kirkkoherra Vesa Aurén ja kanttorina Anu Mattila. Vammalan Karjalaseura oli mukana järjestöjen lippulinnassa ja Marja Koukku luki päivän tekstejä yhdessä Risto Tuorin kanssa.
Saarnassaan Vesa Aurén käsitteli anteeksi pyytämisen ja anteeksi antamisen vaikeutta ja tärkeyttä oman hyvin koskettavan ja henkilökohtaisen kokemuksensa kautta. Messun jälkeen seurakuntatalolla olleessa juhlassa Vesa Aurén piti esitelmän suomalaisesta sotilasvalasta ja sen 100-vuotiaasta historiasta, jonka juuret yltävät myös autonomian ajan Suomeen 1800-luvun puolivälille saakka. Vesa Aurén oli todella paneutunut asiaan ja hän esitti sen erittäin selkeällä ja mukaansa tempaavalla tavalla. Esityksessä oli kiinnostavia näkökulmia paitsi valan historiasta myös sen merkityksestä erityisesti suomalaisille. Valojen kaavoissa aikoinaan käytetyt sanonnat ”…vakuutan myös napisematta täyttäväni ne käskyt ja tehtävät…”, värittivät esitystä hauskasti.
Nykymuotoinen sotilasvala syntyi vuoden 1918 sodan ja sitä seuranneiden tapahtumien yhteydessä. Sotilasvaloista esittivät eri versioita valkoisten johtamat suojeluskunnat, mutta myös punaisten puolella oli valaa vastaava oma juhlallinen vakuutuksensa. Yhteistä näille oli, että kummankin osapuolen Suomessa valtaa pitävälle taholle vannottiin kuuliaisuutta ja sitoutumista sekä taistelua henkeen ja vereen aina kuolemaan saakka valassa esitetyn asian puolesta.
Valan rikkomisesta ei ole säädetty oikeudellista rangaistusta, mutta rehellisinä tunnetuille suomalaisille sen noudattaminen on tärkeä asia. Mikä on luvattu, se myös pidetään tai kuten Vesa esitelmässään sanoi ”Ennen mies maansa myöp, kun sanansa syöp”
Teksti ja kuvat:
Esa Mäkinen
Liput Tyrvään kirkossa
Vesa Aurén
Tekstin lukijat Marja Koukku ja Risto Tuori
Karjalaisen kansan messu
Tyrvään kirkossa 1.11.2020
Juhlapäivä alkoi Karjalaisen kansan messulla Tyrvään kirkossä. Messun jälkeen seppeleen lasku sankarivainajien sekä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä.
Juhla jatkui seurakuntatalolla lounaalla ja kahvilla sekä juhlatilaisuudella.
Päivän aikana oli tilaisuus tutustua Siun ja Miun VPL-Pyhähäjärvi näyttelyyn Sastamalan museolla.
Juhlapäivän järjestivät yhteistyössä VPL-Pyhäjärvi säätiö ja Sastamalan seurakunta.
Tekstin lukijoina Pertti Hakanen ja Kirsti Naskali
Lauluyhtye Pisara esiintyi
Seppeleen lasku Sankarivainajien muistomerkille
Seppeleen lasku Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille.
Juhlaväkeä seurakuntatalolla
"Sua kohti Herrani" lauloivat Anu ja Jari Mattila sekä Tarja Kopalainen koskettavasti
Lisää kuvia ja videon seppeleen laskusta
muistomerkeille näet tästa>>
Siun ja miun - Viipurin läänin Pyhäjärvi
näyttelyn avajaiset 2.10.2020
Siun ja miun - Viipurin läänin Pyhäjärvi näyttelyn juhlalliset avajaiset olivat 2.10.2020 Sastamalan seudun museolla. Lauluyhtye Pisara vastasi avajaisten musisoinnista upeilla tulkinnoillaan tutuista karjalaisista lauluista, ja Seija Hirvikoski lausui herkän kauniisti Vpl. Pyhäjärveltä kotoisin olevan Vilja Matikaisen runon Muistojen juuret: ”Juuret on siellä minne ne juurtuivat ennen, lapsuus kunnaille löytäiskö koskaan vertaista …” Nämä upeat esitykset samoin kuin avausjuhlan puheet, ovat katsottavissa Sastamalan seudun museon linkistä https://www.facebook.com/watch/?v=319788502647353
Tässä pieni näyte lauluyhtye Pisaran esittämästä laulusta Laps' olen Karjalan (Säv. ja san. Aili Runne)
Avajaisten puheissa näyttelyn toteuttamiseksi tehtyä yhteistyötä Sastamalan seudun museon, Vammalan Karjalaseuran ja Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön kesken kiiteltiin vuolaasti, eikä suotta. Tilaisuuden lopussa Marja Hänninen-Tolvi kiitti Vammalan Karjalaseuran ja Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön työryhmän jäseniä luovuttamalla kullekin kauniin kukkakimpun sekä vuosikortin Pukstaavin näyttelyihin. Pertti Hakanen ja Kirsti Naskali puolestaan luovuttivat Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön pöytästandaarit Sastamalan seudun museolle sekä Sastamalan kaupungille kiitoksena hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja lisäksi amanuenssi Emma Kurki kukitettiin ansioistaan näyttelyn toteutuksessa. Iso kiitos Emmalle, jonka johdolla näyttelyn toteutus eteni suunnitelmallisesti ja yhteistyö oli tiivistä ja läheistä kaiken aikaa.
teksti: Esa Mäkinen
Museon johtaja Marja Hänninen-Tolvi tioivotti vieraat tervetulleeksi.
Näyttelyn avaus Pertti Hakanen
Lauluyhtye Pisara esiintyi
Kulttuuripalvelupäällikkö Päivi Mäki-Kerttula toi
Sastamalan kaupungin tervehdyksen.
Runon Muistojen juuret lausui Seija Hirvikoski.
Puheenvuoro amanuenssi Emma Kurki
Kirsti Naskali ja Pertti Hakanen luovuttivat museolle Pyhäjärvi pöytästandaarin.
Näyttelyyn menossa
Näyttelyyn tutustumista
Kuvat:
Esa ja Oiva
Kyykkäottelu Huittinen-Vammala
28.8.2020
Vammalan ja Huittisten Karjalaseurojen perinteinen kyykkäkisa pidettiin tänään Sylvään koulun kentällä hienon aurinkoisen sään vallitessa. Kyykkäkisan voitti Huittisten Karjalaseuran joukkue. Palkinnoksi voittajat saivat 80 vuotta sitten perustetun Karjalan Liiton perustamisasiakirjan. Tänä vuonna julkaistuun kirjaan tekstit on kirjoitettu puhtaaksi sellaisenaan alkuperäisistä perustavan kokouksen dokumenteista. Kaikki pelaajat saivat vielä Esa Mäkisen leipomat karjalanpiirakat.
Joukkueissa pelasivat:
Huittisten joukkueessa Yrjö Inkinen, Harri Peltola, Aimo Äikiä, Jorma Kuronen ja Vammalan joukkueessa Pertti Hakanen, Esa Mäkinen, Oiva Kaasalainen ja Aulis Hyyti.
Kenttä valmiina joten peli voi alkaa
Pertti suoritti avausheiton
Voittajajoukkueen Huittisten Aimo Äikiän tyylinäyte
Tappio tuli Vammalan joukkueelle, mutta oli silti mukava kyykkäkisa ja kelit kohdallaan.
Ryhmäkuvassa vasemmalta
Huittisten Yrjö Inkinen, Harri Peltola, Aimo Äikiä, Jorma Kuronen,
Vammalan Pertti Hakanen, Esa Mäkinen , Oiva Kaasalainen ja Aulis Hyyti
Voittajat saavat palkintonsa.
Esa oli toiseksi palkinnoiksi leiponut Karjalan piirakoita.
Lisää kuvia ja videoita voit katsoa TÄSTÄ>>
Kesäillan vietto
Rudolfin keitaalla 7.8.2020.
Vammalan Karjalaseuran Kesäillanvietto ja kevätkokous Rudolfin keitaalla. Ilma oikein helli meitä ja ihmisiä oli tullut runsaasti mukaan. Merja ja Pekka Laaksonen lauloivat meille ja meidän kansamme. Pertti Hakanen kertoi seuran ja Karjalan Liiton tapahtumista. Pidettiin arpajaiset myös. Lisäksi meillä oli alkuun komeat munkkikahvit, lopuksi syötiin paistettuja makkaroita ja lettuja hillon kera. Saunoa ja uida sekä paljutella voi ennen ja jälkeen tilaisuuden.
Teksti: Maileena
Kuvat: Esa ja Oiva
Illanvieton aluksi pidettiin koronan tähden siirtynyt kevätkokous.
Puheenjohtajan toimi Kari Kivistö. Toimintakertomusta esittelemässä seuran pj. Pertti Hakanen.
Merja ja Pekka Laaksonen lauloivat ja esittivät mm. Nocturnen, san. Eino Leino. säv. Perttu Hietanen/Taisto Wesslin, josta tässä on lyhyt näyte. Lisää Merjan ja Pekan musiikkia ja myös Nocturnen kokonaisuudessaan voi kuunnella heidän Facebook-sivuillaan https://www.facebook.com/merjajapekkalaaksonen/
Seija, Pertti ja Tuula järjestivät arpajaiset.
Loppuiltaa vietettiin haastellen ja nauttien mainioista lätyistä ja makkaroista.
Lisää kuvia ja videon voit katsoa tästä>>
Talvisodan päättymisen 80v muistotilaisuudessa Tyrvään kirkolla 13.3.
Talvisodan päättymisen 80v muistotilaisuudessa Tyrvään kirkolla. Sotaveteraanit laskivat seppeleen sankarihaudoille. Esa ja Oiva Vammalan Karjalaseuran edustajina laskivat seppeleen Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Sää oli aurinkoinen ja kaunis, mutta tuulinen ja kylmä, vaikka ei tänä vuonna talvinen olekaan. Tänään oli myös liputuspäivä, ja komeasti siniristiliput tänään liehuivat auringonpaisteessa sinitaivasta vasten.
Kuvat: Tuula
Teksti: Esa
Ulkoilupäivä 1.3. Miekkajärvellä
Vammalan Karjalaseuran kiva retkipäivä 1.3. 2020 Miekkajärvellä. Maikki oli laittanut jo etukäteen makkaratulet ja keitti nokipannukahvia. Maikki järjesti myös hauskan muistipelin. Esa, Aulis, Venla, Santtu ja Tommi kävivät pilkillä. Pari ahventa tuli saaliiksi. Saimme peräti tälle vuodelle harvinaisen talvipäivän. Tapahtumaan osallistui 21 henkilöä.
Tapahtumaan osallistui 21 henkilöä.
Makkara, mehu ja pannukahvi maistui.
Esa, Aulis, Venla, Santtu ja Tommi kävivät pilkillä. Pari ahventa tuli saaliiksi. Jään vahvuus oli 22,5 cm
Kuvat ja teksti:
Maileena
Esan ottaman kuva-albumin näet TÄSTÄ>>
Tarinailta Kauppalantalolla 16.2.
Vammalan Karjalaseura osallistuu VPL Pyhäjärvi kyläkumppanuuteen Sastamalan seudun museon kanssa kevään 2020 aikana.
Vieraana meillä oli Emma Kurki Sastamalan seudun museosta. Emma esitelmöi kuvien ym. materiaalin tallentamisesta
tietokantaan sivulle www.sastamala.topoteekki.fi
Sen jälkeen Esa Mäkinen näytti videoita vanhoista Karjalaisista työtavoista. Videot on digitoitu ja jälkiäänitetty v. 1975 kaitafilmille
kuvatusta materiaalista.
Emma esitelmöi museon ylläpitämästä Topoteekki tietokannasta.
Seuran pj. Pertti luovutti Emmalle Karjala aiheisen "sukupolvien ketju" silkkihuivin.
Kyläkumppanuus julkistettiin Perinnepäivässä 15.2.2020
Vammalan Karjalaseura ja Pyhäjärvi Säätiö osallistuvat Vpl. Pyhäjärvi kyläkumppanuuteen Sastamalan Seudun Museon kanssa kevään 2020 aikana. Topoteekki tietokantaan kerätään VPL Pyhäjärvi aiheisia valokuvia ym. perinnetietoutta.
Museon johtaja Marja Hänninen-Tolvi lahjoitti kyläkumppanuus työkalupakin Pyhäjärvi säätiön ja Vammalan Karjalaseuran pj. Pertti Hakaselle. Vasemmalla amanuenssi Emma Kurki ja oikealla museolehtori Mari Immonen.
Piirakan leivonnan opetusta Sylvään koululla
3.2.2020
Vammalan Karjalaseurasta piirakan leivonnan
osaamista ja leivontaniksejä oli oppilaille
siirtämässä Esa Mäkinen ja Tuula Kaasalainen.
Ohje
Ensin valmistettiin pohjia
Sitten täyttö ja rypytys.
Viimeksi paisto.
Opettajat vasemmalta:
Esa Mäkinen Vammalan Karjalaseura
Leena Kuharanta kotitalousopettaja Sylvää
Susanna Rantanen kotitalousopettaja Sylvää
Tuula Kaasalainen Vammalan Karjalaseura
Kuvasta puuttuu
Niina Mattila kotitalousopettaja Sylvää