Nurmijärven Karjala-seura

       

 

              Tule mukaan kannustamaan, osallistumaan, toimimaan ja tutustumaan!

Nurmijärven Karjala-seura ry


Sukujuuria Karjalassa,  vielä meitä evakkoja,  enenevässä määrin nyt siirtokarjalaisten  jälkipolvea,  tai Etelä- ja Pohjois- Karjalasta  Nurmijärvelle  viime vuosikymmenten aikana uudelle kotipaikkakunnalle, Nurmijärvelle,  perheen perustamisen, työn ja opiskelun myötä muuttaneita. Tällä hetkellä meitä on noin 100 jäsentä.

Karjalaisuus on yhdyssiteemme.  Haluamme yhdessä vaalia karjalaista kulttuuriperintöämme heimolaisten kanssa.  Nurmijärven Karjala-seura on tälle yhteistoiminalle luonteva valinta.

Liittymällä jäseneksi pääset mukaan!                                                                

Seuramme on perustettu vuonna 1945. Kuulumme Karjalan Liittoon ja Uudenmaan Karjalaisseurojen piiriin. Toimintamme runkona on keväisin ja syksyisin kerran kuussa pidettävät Tarinailta-päivät kuukauden 3. sunnuntai ja kesäisin kyykkä/mölkky -tapaamiset Raalan koulun kentällä.  Syksyisin leivomme ja kurssitamme karjalanpiirakoita kotiin ja myyjäisiin.

Muistamme ja kunnioitamme Karjalaan jääneiden vainajien,  sotiemme veteraanien ja  isänmaan puolesta kaatuneitten muistoa. Se on tärkeä osa toimintaamme.

Karjalaista hauskanpitoa monelle tasolla laulusta, tarinointiin, arkistojen tutkailusta muistijäljen jättämiseen jälkipolville. Luentoja, konsertteja, karjalaisen kansan kirkkomessuja, yhteydenpitoa  ja tiedottamista muiden karjalaisten yhdistysten, niin pitäjä-seurojen kuin naapurikuntien yhdistysten retkistä ja mielenkiintoisista esitelmätilaisuuksista.

Tuutha siekii näihin talkoihin!                                                                                                                                     

Yläpalkin kuva: Karjalaan jääneiden muistomerkki Nurmijärven kirkon puistossa,  kuva Lissu Kaivolehto

Pidetään yhteyttä!

Lue lisää