8.12.2024
Arvo Kokkonen:
Vuosi 2024 alkaa olla pulkassa
Karjala Klubin neljäs vuosikymmen lähti käyntiin, kun syyskokouksessa tehtiin tarvittavat henkilövalinnat, vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025. Kokouksen päätteeksi käytiin rakentavaa keskustelua klubin toiminnan suuntaamisesta tuleville vuosille Aira Saloniemen erinomaisen alustuksen pohjalta. Henkilövalinnoissa tapahtui sellainen muutos, että Mervi Laitinen valittiin klubin varapuheenjohtajaksi, kun pitkäaikainen klubin vaikuttaja ja toimija Pekka Lehtonen jäi pois hallituksesta. Kun myös kokenut Jarmo Ratia ilmoitti jäävänsä hallituksesta, valittiin klubin hallitukseen uusina jäseninä Aira Saloniemi ja Reijo Martikainen; molemmat vahvoja karjalaisuuden puolesta puhujia ja yhdistysaktiiveja. Me muut nykyisen hallituksen jäsenet saimme luottamuksen jatkaa, mistä kiitos valinnan tehneille. Katsomme tulevaisuuteen luottavaisin mielin.
Klubin kannalta kulunut vuosi oli tapahtumia täynnä. Klubin omia tilaisuuksia oli useita, ja paljon tehtiin työtä myös menneiden vuosikymmenien tapahtumien dokumentoinnissa. Tuloksena on kirja nimeltä ”Karjalan Klubin taival 1994 - 2023”. Kaikki ne jäsenet, jotka eivät ole vielä kirjaa saaneet, saavat sen klubin järjestämissä tilaisuuksissa tai muutoin kädestä käteen jakamalla. Hallitus päätti, että emme lähetä sitä postin kautta, koska postituskulut ovat nykyisin varsin suuria yhdistyksen pienissä varoissa. Yleinen talouden säästöaika haastaa yhdistysten resursseja, kun pankkikulut ja eri tilaisuuksien kokoustilojen vuokrat alkavat viedä puolet vuosittaisista jäsenmaksutuloista. Varsinaiseen toimintaanhan niitä pitäisi voida ensisijaisesti käyttää.
Karjalaisuus on ollut esillä muuallakin kuin klubimme toiminnassa. Karjalan Liiton kesäjuhlat Mikkelissä oli menestys. Karjalan kielen asemasta käydään keskustelua, ja nuorten kiinnostus karjalan kieltä kohtaan on kasvussa. Karjalainen musiikki herätti suurta kiinnostusta kansanmusiikkijuhlilla ja kirjallisuus elää ja voi hyvin.
Karjalan Liiton valtuusto päätti, että keväästä 2025 lähtien 20.4. nostetaan liput salkoon Evakkojen kunniaksi. Epävirallisen liputuspäivän tarkoituksena on muistaa Suomen sodissa evakuoituja. Informaatiovaikuttaminen ulkoisten toimijoiden puolelta on jatkunut ja saanut yhä ikävämpiä piirteitä. Karjala Klubin rooli tieteen, taiteen ja tiedon keinoin toimivana yhdistyksenä voi antaa tässä asiassa tärkeän viestin.
Kansanedustaja Pauli Kiurun sanoin ”kansakunnan vahvuus kohdata ja vastustaa informaatiovaikuttamista on yleissivistyksestä huolehtiminen”. Klubi sivistysseurana haluaa kantaa oman vastuunsa tässä toiminnassa järjestämällä ja tuottamalla tosiasioihin perustuvaa historiatietoa sekä arvioimalla kriittisesti kaikenlaisen huuhaan välittämistä. Kansakunta, joka ei tunne historiaansa, seisoo hetteisellä maalla.
Toivotan kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Menestyksellistä Uutta Vuotta 2025.
Arvo Kokkonen
puheenjohtaja