Ei häviä heimo - ei katoa nimi Karjalan.

Seuran historiaa yli 70-vuotiselta toimintataipaleelta.

Suomen kansan kovan kohtalon, talvisotiemme ja ns. jatkosodan seurauksena, joutui käytännöllisesti katsoen koko Karjalan heimo jättämään kotinsa ja kotiseutunsa, hajaantuen eri puolille Suomea, jäljelle jääneeseen isänmaahan.

V. 1940 perustettu Karjalan Liitto oli se kokoava elin, johon kaiken aineellisen menettäneet, henkisestikin turvattomaksi itsensä tuntevat ihmiset hakeutuivat perustamalla sijoituspaikkakunnilleen omia yhdistyksiä ja karjalaisseuroja.
 

Evakot Kymissä ja Karhulassa

Järjestetyn sijoitustoimikunnan ja laaditun maanhankintalain nojalla sijoitettiin suuriakin karjalaisia väestöryhmiä pitäjittäin samoille alueille. Silloiseen Kymin kuntaan, myöhemmin Karhulan kauppalaan sijoitettiin alueellisesti Koiviston kauppalasta ja -maalaiskunnista sekä ulkosaaristosta olevia siirtokarjalaisia. Kymi oli silloin huomattavasti työtilaisuuksia tarjoava ja kehittyvä paikkakunta, tarjoten työpaikkoja teollisuudessa ja liike-elämässä, muutti tänne runsaasti siirtokarjalaisia. Vuonna 1960 oli Karhulan kauppalan alueella 1421 siirtokarjalaista ruokakuntaa.

Kun tänne muuttaneiden asunto- ja työpaikka-asiat oli saatu jonkinlaiseen toimeentulevaan järjestykseen, heräsi tällä kovia kokeneella väestönosalla, karjalaisen luonteensa mukaisesti, halu järjestettyyn yhteistoimintaan keskinäisissä suhteissa, sekä yhteistoiminnan avulla ottaa kontaktia paikkakunnan asujaimistoon. Koska tänne muuttaneet siirtolaiset olivat hyvin eri puolilta Karjalaa ja tuntemattomia toisilleen kesti aikansa ennen kuin asiassa päästiin eteenpäin.

Seuran perustaminen

Oman seuran perustaminen iti jonkin aikaa täällä asuvien karjalaisten keskuudessa, kunnes sitten muutamat asiaa kehitelleet henkilöt kutsuivat kokouksen koolle Helilän seuratalo Sammolle 13.10.1946, tarkoituksella perustaa karjalaisseura. Huomattavana ja mielenkiintoisena seikkana pidetään sitä, että eräs innokkaimpia ja toimeliaampia seuran perustamisasiaa ajanut henkilö, Suomen Rehun Kymen piirin toiminnanjohtaja Sulo. V. Laine ei ollut ollenkaan karjalaista syntyperää, vaan kaukonäköisesti tunsi karjalaisten tarpeet juuri oman seuran olemassaolona ja karjalaisten kohtalo oli lähellä hänen sydäntään.

Kokous pidettiin Sammolla 13.10.1946 sen avasi puheenjohtajana toiminut Toivo Summanen ja pöytäkirjan kirjoitti Oiva Hovi. Kotkan Karjalaisseuran terveiset toi Toivo. A. Koponen ja alusti kysymyksen, katsotaanko tänne Kymin kuntaankin perustaa erikoinen seura karjalaisten yhdyssiteeksi ja moninaisten karjalaiskysymysten ratkaisemiseksi? Esityksen johdosta käydyssä keskustelussa ilmenneiden mielipiteiden johdosta Sulo Laine ehdotti seuran perustettavaksi ja ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Seura sai nimekseen Kymin Karjalaiset ja seura päätettiin rekisteröidä välittömästi. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi kokous valitsi yksimielisesti Sulo V. Laineen. Kaikki kokouksessa mukana olleet 50 henkilöä liittyivät seuran jäseneksi ja ennen vuodenloppua oli jäsenmäärä jo 250. Toiminta perustetussa yhdistyksessä käynnistyi ripeästi ja monipuolisesti.

Oli toki luonnollista, että taloudelliset kysymykset monine ongelmineen ja siirtoväen etujen valvonta vaativat niiden tarkkaa seuraamista ja yhteyden pitoa Karjalan Liittoon, kuin valtakunnan päättäviin elimiin saakka. Olihan tilanne, johon siirtoväki oli tahtomattaan joutunut aivan ennen kokematon Suomen historiassa. Mistään ei löytynyt mallia vastaavanlaiseen tilanteeseen ja tarvittiin uusia lakeja asioiden hoitamiseksi.

Karjalaisten asuttamisen tukena

Jo seuran perustamisvaiheessa oivallettiin, mikä merkitys karjalaisen kulttuurin- ja kansanperinteen vaalimisella tulisi seuran toiminnalla olemaan, mutta myös taloudelliset kysymykset siirtoväen keskuudessa olivat päivänpolttavia ja niiden katsottiin kuuluvan kiinteästi seuran toimintaan. Maanhankinta- asiat tuolloin olivat ajankohtaisia, eikä niistä Kymissäkään silloin selvitty täysin oikeaoppisesti, vaan seuran toimesta järjestettiin ainakin pari kertaa lähetystö Karjalan Liittoon, Maataloushallitukseen ja ministeriöihin asti. Omakotirakennustoimintaa pyrittiin myös tukemaan ja ohjaamaan.

Karjalan Liiton Raivaajakunniakirja somisti monen Karhulalaisen rakentajan seinätilaa tai oli kunniapaikalla kodin arkistossa. Kerros- osaketalojen hankkeessa oli seura ollut mukana monasti, mutta yritykset ovat kilpistyneet aina etupäässä tonttikysymyksiin. Tässä on selitys siihen, miksi Karhulan Karjalaiset on perustettu myöhemmin kuin muut Kymenlaakson karjalaisseurat.

Vilkas alku

Seuran jäsenmäärä oli korkeimmillaan v. 1947, jolloin jäsenmaksunsa suoritti 347 jäsentä. Ymmärrettiin myös, miten tärkeitä olivat yhteiset tilaisuudet ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta ja järjestetyt tilaisuudet saivatkin myönteisen vastaanoton, keräten runsaan yleisömäärän. Ohjelmaa ja esittäjiä oli runsaasti, oli näytelmä- tanhu- ja kuorotoimintaa, alkuvuosien asiakirjoista ilmenee, että yleisötilaisuuksien lisäksi järjestettiin lapsille kesäleirejä ja joulujuhla. Samoin toimintaan kuului kristillinen opintokerho. Kesällä v.1948 järjestettyyn kesäleiriin osallistui 51 lasta ja seuraavana kesänä samoin.

1947 luvulla oli seuran toiminta vauhdissaan ja se näkyi varsin edullisessa valossa myös ulospäin. Tänä aikana olivat muodissa ohjelmalliset iltamat sekä juhlat, joissa oli aina runsaasti väkeä. Esitystaidollinen toiminta olikin varsin vilkasta. Laulukuoro ja näytelmätoiminta eli rikasta aikaa. Kokouksia, tarinailtoja sekä ohjelmaharjoituksia pidettiin usein. Yhteys oli tiivistä ja hyvän yhteishengen sävyttämää.

Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki

Vilkkaalla ohjelma- ja juhlatoiminnalla hankittiin seuralle rahaa, mutta suunnitelmissa oli hankkeita, joiden toteutus vaati huomattavia summia. Ensimmäisenä sellaisena oli hankkia muistomerkki vainajille, jotka olivat jääneet Karjalan kalmistoihin, mikä menetys koettiin hyvin kipeänä. Järjestettiin arpajaiset ja yleinen varojen keräys v.1952, jonka tuotto pantiin kokonaisuudessaan muistomerkkitilille. Tarkoitus oli hankkia muistomerkki yhdessä Tavastilan Karjalaisten kanssa, mutta syystä tai toisesta Tavastilalaisten osuudeksi jäi vain myötätunto ja nimi muistomerkin jalustaan.

Yhdessä silloisen Kymin kirkkoherra Osmo Alajan ja arkkitehti Ulla Hjeltin kanssa seuran toimitsijat katsoivat paikan muistomerkille, Kymin kirkkotarhassa, sankarihauta- alueelta. Puuttui kuitenkin vielä määräerä patsaan hinnasta, mutta Kymiläisen hautakiviliike Vikmanin, jolta patsas tilattiin, lahjoittaessa seuralle puutuvan summan, saatiin muistomerkki seuran jäsenten toimesta pystytetyksi ja vihittiin helluntaina 1954. Näin kaipaus käydä rajan taakse jääneiden hautasijalla sai kohteen.

Toinen suurtavoite oli oman lipun hankkiminen seuralle ja sitkeän ponnistelun tuloksena tämäkin hanke toteutui, lippu vihittiin Messuhallissa Karjalan Liiton kesäjuhlissa v.1960.

Nuorisotyö

Vierasta seuran toiminnalle ei ollut suinkaan karjalainen nuorisotyö v. 1959 perustettiin seuraan nuorisotoimikunta ja vuoteen 1963 mennessä oli karjalainen nuoriso Karhulassa aktiivisesti mukana toiminnassa ja tällöin perustettiin seuralle nuorisojaosto. Tälle jaostolle annettiin täydellinen toimintavapaus ja jaoston aktiivisesta toiminnasta oli ollut vain myönteistä san ottavaa. Karhulan Karjalaisten nuorisotyön alkuun saattamisesta ja menestyksestä toiminnassaan, lankeaa kiitos, muutenkin seuran toimintaan aktiivisesti osallistuneelle Osmo. O. Villalle.

Kun Karjalan Liiton nuorisojaosto muutettiin itsenäiseksi liitoksi eli Karjalaiseksi Nuorisoliitoksi, tehtiin myös meillä päätös liittyä siihen nuorisojäsenten osalta, koska heitä oli jäsenistössä. Heillä oli omaa toimintaa puolenkymmentä vuotta siinä määrin että he valtakunnallisessa toimintakilpailussa v. 1982 saivat kiinnityksen kiertopalkintoon. Toiminta väheni kuitenkin paikkakunnalta pois muuttoaallon ja opiskelujen takia.

Toiminnan vuosikymmeniä

Yhteinen toiminta alkoi kiinnostaa jäsenistöä enemmän 1950- 60 luvun vaihteessa, ehkä siksikin kun Kymin seurakunta antoi kokoontumistilat seurakuntakeskuksesta. Sitä ennen kokoonnuttiin jäsenten kodeissa ja muissa tilapäistiloissa. Ensimmäinen kymmenvuotiskausi seuran toiminnassa oli vireätä työn ja toiminnan aikaa. Vuonna 1956 muutettiin seuran nimeksi Karhulan Karjalaiset kun osasta Kymin pitäjää muodostettiin Karhulan kauppala. Kymmenvuotisjuhlat vietettiin juhlallisin ja arvokkain menoin. Tässä vaiheessa oli jo havaittavissa seuran jäsenistössä jonkinlaisia väsymisen merkkejä aktiiviseen seuratoimintaan sekä muita kiireellisiä menoja ja seuraava viisivuotiskausi muodostuikin melko vaatimattomaksi toiminnaltaan. Karjalainen nainen on kuitenkin aina ollut uskollinen perinteiden vaalija ja tänä aikana, kun muu seuran toiminta oli lamassa, kokoontuivat naiset sitkeästi ompeluiltoihinsa ja heillä olivat tukena silloiset seuran toimihenkilöt ja näin pidettiin seuratoiminta jollain lailla kasassa.

Viisitoistavuotisjuhla vietettiin jo paljon valoisimmissa merkeissä. Uutta ja nuorempaa verta oli saatu seuran toimitsijoiksi ja muutenkin tuntui mielenkiinto jäsenistön keskuudessa seuran toimintaa kohtaan kasvaneen. Seuran yhteydet ja suhteet Karjalan Liittoon, omaan keskusjärjestöönsä, samoin kun piiriportaaseen ovat olleet hyvät. Samoin on onnistuttu luomaan hyvät suhteet paikkakunnan kunnalliselimiin, seurakuntaan, eri järjestöihin ja yksityisiin asukkaisiin. Yhteishenki myös seuran jäsenistössä on mitä parhain. Nämä kaikki seikat ovat olleet omiaan siivittämään seuran toimintaa siten, että niin seura, kuin sen nuorisojaostotkin ovat viime vuosina sijoittuneet kärkisijoille koko maan karjalaisseurojen toimintakilpailuissa.

Karjalaisuus tänään

Karjalaisuuskin muuttuu ajan mukana ja samoin karjalaisseurojen toimintakin. Taloudelliset kysymykset siirtolaisten keskuudessa, asuntopoliittista pulmaa lukuun ottamatta, on saatu käsitellyksi. Tämän päivän toiminnassa ovat lähinnä karjalaisen kulttuurin ja -kansanperinteen vaalinta, karjalainen nuorisotyö, karjalan murteen säilyttäminen ja kaikkinainen monimuotoinen karjalaistyö sekä aktiivinen osallistuminen paikkakuntalaisena oman paikkakunnan kaikkinaiseen kehittämiseen ja sen kotiseututyöhön. Tässä työssä ovat Karhulan Karjalaiset olleet ja ovat mukana, uskoen näin vapaaehtoisin voimin suorittavansa kulttuurityötä jäsentensä, keskusliittonsa, oman paikkakuntansa ja koko isänmaan hyväksi.

Tässäkin yhteydessä lienee syytä esittää lämmin kiitos kaikille niille, jotka seuramme työssä ovat uurastaneet sekä niille, jotka seuran työtä tavalla tai toisella ovat edesauttaneet ja tukeneet. Karhulan Karjalaisten toiminta on ilmeisesti ollut hyödyksi ja viihtymykseksi täällä asuvalle karjalaisväestölle ja auttanut heitä kotiutumaan uudelle kotiseudulle ja tullaan tätä yhteyttä seuran puitteissa edelleenkin tarvitsemaan, jatkamaan ja kaikkinaisen karjalaistyön puitteissa mottomme olkoon " - Ei häviä heimo- ei katoa nimi Karjalan" Näin kirjoitti Kauko Mänttäri seuran 20 v. toimintataipaleelta 29 p :nä lokakuuta 1966.

Jo yhdistyksen perustamisvaiheessa oivallettiin, mikä merkitys karjalaisella kulttuurilla ja kansanperinteellä tulisi olemaan yhdistyksen toiminnassa. Kun taloudelliset tavoitteet tulivat saavutettua, alkoi toiminta suuntautua yhä enemmän tälle alueelle. Karjalainen ruoka - , käsityö - , juhla - ja tapaperinne, sen vaaliminen ja edistäminen on kulkenut mukana toiminnassa vuosikymmenien ajan. Kun toiminnan runkona ovat olleet yhteiset jäsentilaisuudet, eli tarinaillat, niin luonnollisesti tärkeää on niissä toistensa tapaaminen, mutta ne on pyritty saamaan myös mielenkiintoisiksi jonkin ohjelman avulla. Opintokerho toimintaa on harrastettu monien vuosien ajan ja monet mielenkiintoiset aiheet on käyty läpi. Karjalainen ruokaperinne kulkee tiiviisti toiminnassa mukana ja olemme onnellisessa asemassa, että kokoonnumme tiloissa, joissa sitä voi harrastaa tarinailtojen yhteydessä.

Perinneruoka ja käsityöt

Karjalan Liiton Naistoimikunnan esittämät vuoden perinneruoka ja leivonnainen toteutetaan joka vuosi muiden perinneruokien lisäksi. Kun jäsenistö on juuriltaan eri puolilta luovutettua Karjalaa, tulee eri pitäjien ruokakulttuuri tutuksi. 1970- luvulla naisjaosto järjesti ns. suurelle yleisölle ruokapitoja joita kutsuimme nimellä " puolipäiväset " , nyt katsomme että voimavaramme riittävät pienimpiin pitoihin, omalle jäsenistölle ja myös naapuriseuroille, joita kutsumme silloin tällöin, koska olemme karjalaiseen tapaan niin " seurallisia ".

Monet kurssit ja talkoot on vuosien aikana pidetty tapahtumien ja myyjäisten aattona ja myös koettu ihan niin kuin, lisukkeena yhdessä tekemisen iloa, puhumattakaan mikä lisä se on yhdistyksen taloudelle. Karjalaista käsityöperinnettä on vaalittu ulkopuolisen käsityön opettajan johdolla. Opimme pirtanauhan teon samoin kuin revinnäis- ja etupistokirjontaakin. Olemme valmistaneet kirjokintaita perinteisten mallien mukaan, ja jokavuotiset myyjäiset vaativat myöskin kädentaitoa ja osaamista runsain määrin.

Käsityökurssilla valmistimme myös ns. Karjalaisen emännänpuvun, minkä Karjalan Liiton naistoimikunnan puheenjohtaja on suunnitellut. Niitä valmistui seitsemän kpl. naisjaoston jäsenille. 1980 - luvun puolivälissä kokosimme näyttelyn niistä esiäitiemme kädentaitoa todistavista tekstiileistä, jotka sattuivat evakkotavaroiden mukana kulkeutumaan karjalan kodeista nykypäivän arvokkaiksi aarteiksi.

Juhlaperinteet

Mukana oli myös nykypäivän osaamista. Näyttely oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Toiminnassa huomioidaan myös juhlaperinne. Kalevalanpäivän tarinailta järjestetään ohjelmalliseksi, jossa muistetaan päivän merkitys. Kahtena viime vuonna on paikkakunnan kirjastossa pidetty Kalevalan lukumaratoni ja karjalaisen kirjallisuuden näyttely. Muutkin vuotuiset juhlapäivät kuuluvat mukaan toiminnan piiriin.

Äitienpäivän huomioiminen on vuosikymmenien vakiintunut tapa, niin kuin myös se, että miehet hoitavat silloin tarjoilun. Vastavuoroisesti huomioidaan myös Isänpäivä. Pyhäinpäivän aikaan pidetään hengellinen tilaisuus ja silloin muistetaan vuoden aikana keskuudestamme lähteneet jäsenet sytyttämällä kynttilät.

Toimintavuoden päättää joulujuhla puuroineen ja torttukahveineen, ja niiden paras anti on se, kun isovanhemmat tuovat lapsenlapset eli vunukat juhlaan mukaan. Jäsenistöstä löytyy ohjelmansuorittajia kaikkiin tilaisuuksiin.

Viiden vuoden välein yhdistyksissä kiertävä Karjalan Liiton juhlaviestin vaihto on pyritty tekemään arvokashenkiseksi tilaisuudeksi. Kunnianosoitukset Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä suoritetaan vuorotellen kahden muun karjalaisjärjestön kanssa.

Retket ja harrastukset

Aikaisemmin oli kyykkäpelin harrastus miesten varsin näyttävää toimintaa, mutta viime vuosina se on hiipunut . Toinen melkein miehinen laji on pilkkionginta ja se on vielä vahvasti kuvioissa mukana ja joka talvinen kilpailun aihe naapuriseuran kanssa. Jäsenistön virkistykseksi on järjestetty erilaisia retkiä , suosittuja ovat olleet teatteriretket , joita on tehty kotikaupungin teatterin lisäksi Kouvolaan, Lappeenrantaan, Helsinkiin ja Karjalatalon tilaisuuksiin. Myös muita kohteita on ollut, kuten Lemin kirkko ja museotalo Särä-aterioineen usean kerran vuosien saatossa.

Joka kesäinen Karjalan Liiton kesäjuhla eri tapahtumineen on ollut retkikohteena ja hyvin tärkeä osalle jäsenistöä. Siellä tuntee kuuluvansa osana johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Jäsenet osallistuvat aktiivisesti Karjalaisseurojen piirin järjestämiin retkiin ja muihin tapahtumiin. Kuten muissakin karjalaisseuroissa, niin tässäkin tänään vuosijuhlaansa viettävässä on todettava, miten jäsenistö vähenee vuosi vuodelta. Vaikka uusia jäseniä onkin löytynyt, kun asian hyväksi on kampanjoitu, on poistuma ollut kuitenkin suurempi. Sitä viisasten kiveä ei ole löytynyt, millä nuoret saataisiin " heräämään " karjalaisuuteen.

Vunukoista vanhuuteen

Jäsenmäärämme oli kymmenen vuotta sitten parisataa ja tusinan verran vunukoita, nyt viimeksi vuoden vaihteessa oli 127 jäsentä. Heistä 80 vuotta täyttäneitä oli 16. Siitä huolimatta, että jäsenistö on vähentynyt, on toiminta pysynyt tasaisen vireänä pitkään ja on tuottanut myöskin taloudellista tulosta, olemme pystyneet vastaamaan niihin velvoitteisiin mitä Karjalan Liitto on milloinkin asettanut meille.

1970 luvulla yhdistys tuki Liitoa ostamalla Karjalatalon osakkeita 2 kpl ja nyt 1990 luvulla Ylläsjärven tunturihotellin osakkeita 5 kpl. ja nuorisojaosto 1 kpl osakkeen. Toivottavaa on, että laatu korvaa määrän ja pienikin aktiivinen jäsenmäärä pystyy jatkamaan yhdistyksen toimintaa.

Juhlia ja puheita

Anna - Liisa Hiiri on kirjoittanut näin seuran 50 v. toimintataipaleesta syksyllä 1996. Yhdistyksen 60 v. juhlaa vietettiin Kodintalolla 17. 10.2006 seuran omassa perhepiirissä. Jäseniä oli runsaasti mukana, vieraina olivat Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen, Karjalaisseurojen Kymenlaakson piirin puheenjohtaja Jorma Lindström ja - piirin aluevastaava / sihteeri Eija Vänskä - Sinkkonen. Hanna - Kaisa Larvi lausui runoja , Markku Laukkanen jakoi ansiomerkit ansioituneille jäsenille. Tilaisuus oli lämminhenkinen perhejuhla. Kahviteltiin karjalanpiirakoiden kera, kertoiltiin kuulumisia vieraille. Yhdistyksen 70-vuotis juhlia vietimme 2016 Kymin kirkossa. Karjalainen messu oli juhlava ja kaunis. Karjalaisen messun kuorolaulut lauloi Kirkkokuoro. Kantelisti Toni Tuomivirta soitti kannelta. Juhlatilaisuus oli Karhulan Seurakuntatalolla. 30.10.2016. Paikalla mukana seuran jäseniä puheenjohtaja Pirkko Ollin johdolla. Toiminta on seurassa nykyisin tarinailtojen, retkien, piirakka- talkoiden ja myyjäisten varassa. Tanhu- , kuoro-, nuoriso-, ja näytelmäkerhoja ei ole, joulujuhlissa kyllä esiintyy joskus Hölmöläis- tarinoita näyttelevät jäsenet. Karjalan Liiton naistoimikunnan esittämät perinneruoka ja leivonnainen toteutetaan joka vuosi, ja osallistutaan piirin naistoimikunnan järjestämiin perinneruokatapahtumiin.

Elokuussa - 09 teimme yhdessä sultsinoita Lemin säräretki on edelleenkin suosittu retkikohde, sekä samalla teatteri Lemin nuorisoseuran esitykseen. Teatteriretkiä on tehty jäsenten virkistykseksi Kouvolaan, Lahteen, Imatralle ja Karjalatalolle. Käsityökurssikin oli Kodintalolla - 07 jossa opiskeltiin erilaisia kirjoneuleita mm. konttineuletta.

Karjalaisille kesäjuhlille on innokkaita osallistujia, missä jokainen tuntee kuuluvansa suureen karjalaiseen yhteisöön. Jäsenten ikääntyminenkin vaikuttaa jo osaltaan seuran toimintaan. Seuramme on vanhin jäsen yli 90 v. jäseniä on tällä hetkellä 80. Toiminnalla pidetään yllä edelleenkin karjalaista perinnettä ja sen vaalimista, kulttuuria ja karjalaisia tapoja, ruoka- perinnettä, kuten mainitsivat jo Kauko Mänttäri ja Anna - Liisa Hiiri aiemmin. Pienemmällä joukolla kylläkin, mutta sitäkin aktiivisemmalla porukalla.

Olkoon mottomme edelleenkin " Ei häviä heimo - ei katoa nimi Karjalan. "