Aika paljon kalaa
Kala oli ahnaalla päällä ja tarttui helposti koukkuun Juupajoen Vähä-Petääjärvellä. Heimolassa maaliskuun lopulla järjestettyihin pilkkikilpailuihin osallistui kaikkiaan 63 pilkkijää. Heidän yhteenlaskettu kalansaaliinsa oli huikeat 154,342 kg!
- Kalamäärä oli moninkertainen edellisvuoteen verrattuna. Tuolloin kokonaissaalis jäi alle kymmenen kilon, tarkalleen ottaen 9979 grammaan, kertoi punnituksesta vastannut kisaisäntä Matti Pärssinen. – Toki kilpailijoitakin oli silloin vähemmän, vain 48 pilkkijää.
- Nyt kilpailujen suurimman saaliin pilkkinyt Keijo Kiema sai yksin enemmän kalaa kuin koko viime vuoden saalis yhteensä! naurahti tulokset kirjannut Sirkka-Liisa Oikari.
Kaikilla kilpailijoilla ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä tuuri. Aurinkoisesta säästä huolimatta nuorten sarjan kaksi osallistujaa, 5-vuotias Leo ja 3-vuotias Veikko Iivonen Tampereelta, eivät onnistuneet narraamaan kalaa. He olivat kuitenkin silmin nähden haltioissaan seuratessaan punnitukseen tuodun kalamäärän täyttävän vähitellen kaikki saavit ja sangot!
- Aika, aika, aika paljon kalaa! tuumasi Veikko.
Tässä kunkin sarjan kuusi parasta tulosta Juupajoen Karjala-Seuran 30.3. järjestämistä pilkkikilpailuista:
Naiset:
1 Villenius Helena Kangasala 3505 g
2 Tuominen Vuokko Virrat 2610 g
3 Kahilainen Irma Lempäälä 2312 g
4 Silmonen Ansa Virrat 1928 g
5 Kallio Annikki Halli 1764 g
6 Vehmasaho Tellervo Kolho 1546 g
Miehet yleinen:
1 Kiema Keijo Kangasala 11595 g
2 Aronen Ossi Tampere 8140 g
3 Aronen Ilkka Raisio 7114 g
4 Koivusalo Kalle Tampere 7083 g
5 Musturi Tommi Siuro 4892 g
6 Kortelahti Ari Mänttä 4626 g
Veteraanit:
1 Rantanen Väinö Orivesi 8781 g,
2 Tuominen Raimo Virrat 7464 g
3 Nyman Jorma Tampere 6671 g
4 Vehmasaho Toivo Kolho 5937 g
5 Piironen Pertti Tampere 5524 g
6 Villenius Heikki Kangasala 5029 g
Kuvateksti: Kilpailujen nuorin pilkkijä 3-vuotias Veikko Iivonen oli tullut Heimolaan hakemaan mummolle soppakalaa.
Teksti: Taru Iivonen