Jokioisten karjalaisseuran Sie ja Mie mökin peruskorjaus ja piha-alueen kunnostus on valmistunut.

Hankkeen tavoitteena oli mökin käytön tehostaminen. Työn tuloksena kunnostettiin sauna ja osa terassitiloista sekä korvattiin osa terassista täysin uudella rakenteella. Mökin käyttö onkin lisääntynyt.

Seuran jäsenten tekemän talkootyön lisäksi merkittävä osuus  työn onnistumisessa oli Maaseuturahastosta saatu hanketuki. Tuki seuran hankkeelle on saatu paikallisen Leader-ryhmän, LounaPlussan kautta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 13.730,55€, johon tukea saatiin 8.238,33€. Lopulliset kustannukset olivat 16.078,14 €, lopullisista kustannuksista talkootöiden osuus hankkeessa oli 5.827,50 €.

                   ​​​​​​​