Janakkalan Karjalaisten historiikki (esitetty yhdistyksen 70-v juhlassa, lokakuussa 2017)

Historiikin on vuonna 2017 laatinut ja myös hieman myöhemmin päivittänyt Raakel Henttonen.

Valtaosa Suomen Karjalasta menetettiin viime sotien jälkeisessä rauhanteossa. Kotiseutunsa menettäneet saivat tilalle työn, tuskan ja vaivan sekä ikuisen, loppuelämän kestävän ikävän. Ikävän vehmaisiin maisemiin, veteen ja maahan, leutoon ilmaan, ikävän siihen sosiaaliseen, seuralliseen elämäntapaan, mikä pirstaloitui.

Uusille seuduille tultaessa oli sopeuduttava kunkin alueen oloihin ja täällä muussa Suomessa asuneet joutuivat sopeutumaan karjalaisiin, jotka haastoivat outoa murretta, joiden ruoat perustuivat paljolti uunin käyttöön, joiden sirpitkin olivat erilaiset ja vaatetuskin vähän vieras. Ja sitten vielä se ainainen puheen pälinä.

Suomen valtio osasi järjestää karjalaisten asutuspolitiikan niin viisaasti, että siihen on myöhemmin käyty muistakin maista tutustumassa, muun muassa Itä-Saksan lopettamisen jälkeen. Meillä ei vain pitäjittäin, vaan myös kyläkunnat siirrettiin ryppäinä, jolloin entiset naapurit saivat pitkälti olla naapureita uusilla asuinsijoilla. Se merkitsi paljon oudoissa oloissa. Asuttamista johti maatalousministeriön asutusasiainosaston eli Ason toimistopäällikkö Veikko Vennamo. Jo 1944 hän nousi Ason ylijohtajaksi. Hän oli paljon vartijana ja ohjaajana. Vennamo itse oli evakko, Jaakkimaan kotinsa jättänyt lakitieteen lisensiaatti.

Toinen karjalaisten asutustoimintaan vahvasti vaikuttanut oli Johanneksen Yläsommeelta lähtenyt Johannes Virolainen. -- Hänethän tunnetaan aikansa johtavana poliitikkona, sai valtioneuvoksen arvon, mutta hän oli myös Karjalan Liiton puheenjohtaja. - Tosin sanotaan, että mitä miehet liiton hallinnossa pistivät menemään, sen naiset leipoivat piirakoilla takaisin.

Karjalan Liitto, kattojärjestö

Karjalan Liitto on ollut ja on tänä päivänä paikallisten karjalaseurojen kattojärjestö, vaikka alkuvaiheissa se olikin seurojen taustajärjestö. Sen perustivat Karjalaan jääneiden kuntien, seurakuntien ja maakunnallisten järjestöjen hallinnot. Liitto perustettiin jo talvisodan jälkeen, huhtikuussa 1940, vain noin kuukauden kuluttua talvisodan loppumisesta. Perustavaan kokoukseen osallistui 340 edustajaa 52 kunnasta, 14 seurakunnasta ja 112 järjestöstä. Liiton ensisijainen tehtävä oli valvoa kotinsa menettäneiden karjalaisten etuja asutus- ja korvauskysymyksissä.

Kun Karjalan Liiton toiminta oli käynnistynyt, alettiin ripeästi sen johdolla perustaa paikallisia karjalaseuroja, joiden avulla karjalaisten asiaa saatiin laajemmalti levitettyä maassamme ja samalla tietenkin hoidettua karjalaista kanssakäymistä, sielunhoidollista seurustelun sakramenttia. Kanta-Hämeessä ensimmäinen seura oli tosin perustettu jo ennen sotia Riihimäelle, missä asui junan tuomia karjalaisia. Se on ollut poikkeus seurojen joukossa, sillä sen jäsenistö koostuu eri puolilta ja eri aikoina Karjalasta lähteneestä väestä.

Lopen Karjalaseura juhli jo aikaisemmin 70 toiminnan vuottaan ja varmasti monta muutakin seuraa on perustettu ennen Janakkalan yhdistystä, mutta kohtalaisen ripeitä oltiin täälläkin.

Tässä kohtaa on turvauduttava Janakkalan Karjalaisten aiemman puheenjohtajan Arvi Sarviharjun 40-vuotishistoriikkiin, sillä vanhoja pöytäkirjoja ei enää löydy. Arvi Sarviharjulla on ollut myös tieto siitä, miten vasta perustetun Karjalan Liiton johto toimi. Liiton hallintoon on aina pyritty valitsemaan eduskunnan jäseniä ja mahdollisimman monesta puolueesta. Näin on edelleen. Sarviharjun mukaan alkuvaiheissa liiton johtoryhmä kokoontui aamuisin, ennen istuntojen alkamista, keskustelemaan esille tulevista karjalaisten asioista. Samana keväänä ratkaistaviksi tulivat muun muassa 1. korvauslaki ja pika-asutuslaki.

Oma karjalaseura

saatiin kun,Janakkalan Karjalaiset ry. perustettiin Turengissa Kuumolassa 13.4.1947. Nyt ollaan siis puolen vuoden verran ohitettu 70 vuoden rajapyykkiä. Perustamiskokouksessa oli läsnä 44 ihmistä. Pöytäkirjassa on ollut maininta, että kokous katsoi olevan tarpeen perustaa karjalaisseura paikkakunnalle. Ensimmäisen johtokunnan jäseniksi valittiin maanviljelijä Juho Haukka, rakennusmestari Eino Henttonen, työmies Ensio Jortikka, neiti Lempi Olkinuora, maanviljelijät Erkki Olkinuora, Juho Kurki, Antti Suni, johtaja Toivo Seppälä ja asemamiesten esimies Erkki Sinkko, -- Keitä nämä henkilöt olivat? Useimmat maanviljelijöitä, mutta esimerkiksi Juho Haukka, Eino Henttonen, Erkki Olkinuora ja Juho Kurki olivat yhteiskunnan aktiivisia rakentajia uudella kotiseudullaan istuessaan erinäiset ajat Janakkalan kunnanvaltuustossa. Eino Henttonen oli rakentaja muutenkin rakennusfirmansa Talovalmiste Oy:n toimitusjohtajana. Juho Kurki oli myös runoilija. Hän on julkaissut muun muassa runokokoelman Rakastettu maa ja hänen säkeensä on kaiverrettu Janakkalan hautausmaalla olevaan Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkiin. Asemamies Erkki Sinkko oli huippuviulisti ja hän toimi Viipurin Soitannollisen Kerhon puheenjohtajana. Eräillä heistä oli kunnallishallinnollista kokemusta jo entiseltä kotiseudulta. Ja eräät ovat aktiivisesti toimineet myös seurakunnan ja pankin hallinnossa. Useimmat olivat antrealaisia; olihan Janakkala yksi heidän pääsijoituskunnistaan Lopen, Hausjärven sekä läheisten kaupunkien ohella. Mutta Sinkko oli siis Viipurista, Janakkalaan sijoitettiin myös Nuijamaan asukkaita ja heinjokelaisia.

Ensimmäinen Janakkalan Karjalaisten puheenjohtaja oli Eino Henttonen, hänen kautensa kesti neljännesvuosisadan ajan. Välillä tehtävää oli kahden vuoden ajan hoitanut agronomi Juho Huuhka, Räikäälän kartanon isäntä. Opettaja Aarre Piitulaisen toimiessa puheenjohtajana julkaistiin haastattelukeruun pohjalta koottu muistelmateos "Tule tähä polvellein - Mie kerron". Piitulaisen yhdeksän vuoden kauden jälkeen toimi kaksi vuotta puheenjohtajana Arvi Sarviharju. Häntä seurasi sitten Eino Henttosen nuorempi veli, Arvo Henttonen.

Varapuheenjohtajina on ollut jo puheenjohtajalistassa mainittuja ja heidän lisäkseen Eino Haukka, Tuomas Kurki ja Pekka Suikkari.

Sihteereinä ovat toimineet Erkki Sinkko, Tauno Kuparinen, Rauha Kekki (sittemmin Nuoritalo), Rauha Piirainen, Helga Kuparinen, Eeva Suikkari, Anna-Liisa Partanen ja vuodesta 1986 Aino-Maria Rahkonen.

Rahastonhoitajina työtä ovat tehneet Irja Haukka, Helmi Sinkko, Janakkalan Osuuspankki ja Marja Aarninsalo. --- Tämä alkuvuosikymmenten hallinnosta.

Alkuvuosikymmenten toiminta

Paikallisella tasollakin kiinnitettiin huomiota karjalaisten taloudellisten asioiden hoitoon, maanhankintalain toteutumiseen ja korvausten saantiin. Kun elämä alkoi asettua, sitä vauhditettiin talkoilla. Yhdistyksen nimissä annettiin jopa pientä sosiaaliapua vähäosaisille. Seuran johtokunta osallistui myös kirjelmän laatimiseen veroviranomaiselle uudistilallisten vaikeuksia selvittääkseen. 1950-luvun alkuvuosien merkittäviin hankkeisiin kuului Karjalaan jääneille vainajille muistomerkin pystyttäminen. Karjalan Liitto oli käynnistänyt hankkeen, jotta jokaiseen evakkopitäjään ja -kaupunkiin muistomerkki saataisiin. Se oli toimittanut seuroille viisi kuvanveistäjä Kirsti Liimataisen mallia ja hänen tekemänsä esityksen pohjalta on myös Janakkalan muistokivi toteutettu. Kiven valmisti turenkilainen Pohjolan Kiviveistämö. Liimataisen suunnittelemia kiviä on monessa muussakin kunnassa. Taloudellista tukea patsaan pystyttämiseen saatiin Janakkalan seurakunnalta, Vuoksen Säätiöltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Itsenäisyyspäivänä, Kaatuneitten muistopäivänä ja eräinä muina huomattavina merkkipäivinä tehdään kunniakäynnit muistomerkille ja vieläkin eräät karjalaisjuuriset uudet ylioppilaat vievät ruusunsa patsaan juurelle.

Muita hankkeita oli esimerkiksi rantamökin hankkiminen. Varoja siihen ei varmastikaan ollut riittävästi ja sitten jo todettiin, että paikkakunnalla on kyllin käyttöön saatavia rantahuviloita.

Mainitsin aiemmin jo opettaja Aarre Piitulaisen perinnekeruuhankkeen. Piitulainen käynnisti muiden Janakkalassa toimivien karjalaisten opettajien avulla perinnekeruun. Oppilaat saivat haastatella ja kirjoittaa muistiin vanhempiensa ja sukulaistensa muistamia. 96 henkilöä osallistui perinnekeruuseen, heistä 75 oli koulujen oppilaita ja yli 300 muistelmaa saatiin 28:sta Karjalan kunnasta. Tuolloin aktiivisesti seuran toiminnassa ollut Pirjo Poutanen nauhoitti haastatteluja. Perustettiin perinnetoimikunta, johon kuuluivat Piitulaisen ja Poutasen lisäksi Taimi Muti - jonka ammattitehtävät olivat Turengin jäätelötehtaalla. Eero Kuoppa, joka oli paikallislehti Kotokulman perustaja ja päätoimittaja. Mukana oli myös Arvi Sarviharju ja asiantuntijaksi pyydetty opetusneuvos Antti Henttonen. "Tule tähä polvellein" -kirja julkaistiin vuonna 1981. Myöhemmin toimikunnassa olivat mm. Irene Ikonen, Tapio Mäenpää.

Yhteistoimintaa

Janakkalan Karjalaiset ovat tehneet monien tahojen kanssa, mutta varsin rinnakkainen yhteisö seurallemme on ollut Janakkala-Seura, joka sekin kerää ja tallettaa perinnettä ja pitää kotiseutua kunniassa. Se on vuosikymmenet julkaissut Janakkala ennen ja nyt -lehteä. Jo vuonna 1951 lehdessä käsiteltiin karjalaisten asioita asutustoiminnan kannalta ja karjalaisuutta pitäjässä. Vuoden 1968 lehti oli kokonaan karjalaisten kirjoittajien tuottama. Heidän tekstejään ja muistelmiaan oli muissakin numeroissa, esimerkiksi Tuomas Kurki on ollut sanankäytön mestari, niin riimillistä kuin proosallista muotoa käyttäessään.

Vuonna 1985 Janakkala-Seura tarjosi karjalaseurallemme Janakkala-juhlan järjestämistä. Se antoi myös lehdestään runsaasti palstatilaa. Juhlasta kirkon viereisellä Laurinmäellä tehtiin poikkeava. Se sai nimen "Karjalaisten kiitos Janakkalalle" ja kunniavieraiksi kutsuttiin maanluovuttajia, puolustusvoimat, viranomaisia jne. joille luovutettiin yht. 32 karjalaviiriä. Pääohjelman muodosti Eero Kuopan kirjoittama näytelmä "Vapaaehtoiset". Sen ohjasi Suomen oopperassa ohjaajana toiminut viipurilaissyntyinen Yrjö Kostermaa. Näytelmään tarvittiin paljon väkeä ja lisäksi mukana oli kuoroja sekä sotaväen osasto. Pääkunniavieraana (jos niin voi sanoa) juhlassa oli, kukas muu kuin Veikko Vennamo. Onkohan missään Janakkala-juhlassa ollut niin paljon väkeä kuin tässä juhlassa? Yleisöä on mainittu olleen 1500 henkeä!

Aktiivista aikaa

on muutenkin ollut 1980-luku. Jos lähdettiin Karjalan Liiton kesäjuhliin, olipa se missä päin maata tahansa, mentiin linja-autolla, huoneita varattiin hotelleista 40-50:lle. Tehtiin teatteriretkiä, lähdettiin Viipuriin - mikä oli tuolloin monelle Karjalasta lähteneelle 1. kosketus entiseen kotiseutuun, niin omille vanhemmillenikin. Lähdettiin Tallinnaan.

Marleena Karjalainen veti vuosikausia kanteleensoiton kursseja, joihin osallistui kaikenikäisiä soitosta kiinnostuneita.

Heli Lindblom ohjasi Tervakosken koulunsa puitteissa kansantanssikerhoa, mutta se kuului yhdistykseemme sekä Liiton nuoriso-osastoon ja esiintyi toistuvasti Liiton kesäjuhlilla. Heli kuuluikin kulttuuritoimikuntaan ja toimi myöhemmin pitkään yhdistyksen varapuheenjohtajana. Hän huolehti myös lapsijoukon kanssa virpomisperinteen säilymisestä.

Varsinainen kulttuuripersoona oli viestinnän ammattilainen Pirjo Poutanen perheen asuessa tuolloin Turengissa. Hän toi toimintaan vanhoja perinteitä, rotinoiden viennin perheisiin, joihin oli syntynyt vauva, virpomiset palmusunnuntaina ja jo aiemmin mainitun perinteen keruun sekä kirjaa varten että muutenkin. Pirjo järjesti ruokakurssit ja -pidotkin, feresin ompelun, vaikka se ei kannakselainen vaate olekaan. Ohjelmallisia vierailuja järjestettiin vanhainkoteihin ja tuolloin vuosittaisia vakituisia juhlia olivat myös äitienpäivät. Niitä kuten kuusijuhliakin pidettiin eri puolilla pitäjää ja niihin tuli yleensä satakunta osallistujaa. Pirjo Poutanen johtikin kulttuuritoimikuntaa ja toimi erinäisiä vuosia yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Tarinailtoja oli tuolloin harvemmin kuin nykyään, koska muuta toimintaa oli niin paljon.Janakkalan kunnalta ei karjalaisten toiminta jäänyt huomiotta, koska se antoi kohdeapurahaa vuosia kulttuuri- ja kyykkätoimintaan. Myös yksittäisiä lahjoituksia saatiin, mm. karjalaiselta vakuutusyhtiö Palonvaralta.

Eikä pidä unohtaa urheilua. Aarne Rajamäki oli ehdoton urheilutmk:n vetäjä ja menestystä tuli. Vuosikymmenen puolivälissä: valtakunnallisiin liiton kisoihin Ylläkselle lähti meiltä kolme kilpailijaa: tulos 2 kultaa ja 1 hopea. Maastojuoksumestaruuskilpailuista 2 kultaa, 2 hopeaa, yleisurheilukilpailuista 4 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia jne. Ei tässä nyt edes Etelä-Hämeen piirin kisoissa saatuja menestyksiä edes mainita. Liiton kilpailuissa Janakkala sijoittui koko maassa toiseksi! -- Tuohon aikaan nuoria urheilijoita muistettiin vuosittain stipendein.Aarne veti antaumuksella myös kyykkäjoukkuetta, jolla oli nimikin Janakkalan Sauva. Silläkin oli toimikuntansa ja se järjesti jopa 2-päiviäisiä kisoja. -- Matti Koho hoiti kalastuspuolen talvisia pilkkikisoja myöten. Matin apuna toimivat Eino ja Kalevi Tonteri, Sauli Siira, Reijo Hosio. -- Toki toimikunnissa jäsenistö vaihtuu, mutta tuohon aikaan Aarnen johdossa toimivat Aino Kilpeläinen, Eino Taavitsainen, Viljo Hallikainen, Kalevi Halinen, Juho Kuikka.

Eikä sitä tilaisuutta, missä ei emäntiä tarvita. Varhemmalta ajalta muistuvat mieleen Latun Martan kiisselikostit. Sitten Milja Valli johti joukkoaan, johon kuuluivat Helvi ja Helka Tonteri, Katri Henttonen, Tyyne Kekki, Varpu Suni, Ritva Halinen, Maire Heinonen, Martta ja Eeva Suikkari, Helvi Olkinuora, Elina Rajamäki, Ulla Karjalainen, Kaisa Toivola, Helli Paajanen, Marja Raijas, Terttu Rautava. -- Eri vuosina vähän nimet vaihdelleet.

Voi olla, että teistä joistakin nimien luetteleminen tuntuu turhalta. Mutta meille, jotka muistamme heitä, joista monesta aika on jo jättänyt, jo nimen kuuleminen tuo haikean mielen. Ja tiedämme millä antaumuksella he ovat toimineet tässä karjalaisessa yhteisössä. - Eikä siltikään jokaisen toimijan nimi tule esille.

1990-luvulla alkoivat matkat Karjalaan

Vielä 1990-luvun alkaessa yhdistyksellämme oli yli 400 jäsentä. Ja aktiivisia jäsenmaksujen kerääjiä kulki eri puolilla pitäjää. -- Pitäisikö siihen palata? Toinen tärkeä yhteistyökumppani on ollut Antrea-Seura. Sen kanssa yhdessä paikalliset karjalaseurat ovat vuorollaan neljän-viiden vuoden välein järjestäneet Antrea-pitäjäjuhlat. Se on ollut joka kerran suuri koitos, sillä ohjelman lisäksi tarjotaan vieraille myös ateria. Siinä ovat emännät olleet lujilla, koska vieläkin näihin juhliin tulee 200-300 henkeä, eikä koskaan tiedä kuinka moni heistä aterioi. Aikaisemmin järjestettiin vuorovuosina myös Antrea-Seuran iltamat. Ne olivat juhlia vapaamuotoisemmat, iloiset tapahtumat ja nekin aiemmin kokosivat parhaimmillaan pari sataa henkeä. Ja niiden lisäksi pidettiin vielä omia iltamia.

1990-luvun puolivälissä alkoivat käynnit koti-Karjalassa, minne rajat oli avattu vuonna 1989. Puheenjohtaja Arvo Henttonen oli suunnannäyttäjä tässä itään päin suuntautuvassa matkailussa. Hän aloitti mm. vaate- ym. tarpeellisen tavaran viennin kumppaneiden kanssa vanhalle kotiseudulleen Antreaan.

Yhdistyksen hallituksella oli alkukymmenillä varajäsenet, joista nostettiin uusia voimia varsinaiseen hallitukseen. Sieltä nousi myös uusi puheenjohtaja Eila Salli vuonna 1995, kun Arvo Henttonen oli lopullisesti kieltäytynyt vetovastuusta.

Eilalle ensimmäinen koitos oli Antrea-juhlan järjestäminen Kuumolassa, jonne tuli 600 henkeä. Luvut ovat aika hurjia. Muitakin henkilövaihdoksia tapahtui: urheilusta vetovastuun otti Aino Kilpeläinen, tilikirjat Varpu Suni. Hallitukseen uusina olivat tulleet Mauno Jaakonsaari, Heikki Kuikka ja Unto Heikura.

1990-luvulla urheilutoimikunta loppui, mutta urheilu ei, menestystä liiton ja piirin kisoissa tuli edelleen. Tarinaillat lisääntyivät, ja niihin on aina koetettu saada sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi jotain ohjelmaa, joko viihdyttävää tai asiapitoista. Kurssimuotoisesti Kekin Antti piti neulakinnaskurssitkin. Tällä vuosikymmenellä vakiintui myös käytäntö pitää neljän lähellä toimivan karjalaseuran kanssa saunailtoja. Täällä ne oli kätevä järjestää Tuottajain Pirtillä Viralassa.

Uusi vuosituhat

alkoi uuden puheenjohtajan, Kauko Sestolan, johdolla. Mutta niin vain kävi, että jo vuonna 2002 kunniapuheenjohtajaksi nostettu Arvo Henttonen kohtasi arvonalennuksen, kun hänet jälleen nimitettiin tavalliseksi puheenjohtajaksi. Vuonna 2006 vetovastuun otti Milja Valli, joka menestyksekkäästi hoiti tehtävää aina vuoteen 2013 asti. Hän on ollut myös piiri- ja liittotasolla naistoimikunnassa karjalaisuutta eteenpäin viemässä.

Entä sitten? Entä nyt?

Milja Vallin jälkeen puheenjohtajuuden suostui ottamaan Jukka Pekka Hämäläinen. Aino-Maria Rahkosen toimittua lähes 30 vuotta sihteerinä siirtyivät kirjaukset allekirjoittaneelle. Taloudenhoito on ollut vuosikaudet Helka Tonterin käsissä, kunnes rahastonhoitajaksi tuli Martti Kallonen. Tositärkeä emäntätoimikunnan veto on Maija Henttosen jälkeen ollut Eeva Väisäsellä. Jukka Pekka huolehtii urheilupuolesta ja kalastuksesta. Toiminnantarkastajina ovat vuosikymmenet olleet ja edelleen Aija Uschanoff ja varalla Helka Sokka.

Hallituksessa ovat parhaillaan puheenjohtaja Jukka Pekka Hämäläisen lisäksi varapuheenjohtaja Aino-Maria Rahkonen, sihteeri Raakel Henttonen, rahastonhoitaja Martti Kallonen, Eeva Väisänen, Eero Henttonen ja Raimo Vastamäki.

Entä sitten toiminta: meillä oli viime vuosiin asti syys- ja kevätkausina joka kuukausi tarinailta. Kodeista siirryttiin aikaa sitten Lounasravintola Emmin tiloihin. Vaihtelevaa ohjelmaa niihin pyrittiin joka kerta kehittämään. Helmikuun tarinaillan tilalla pidetään seurakunnan kanssa yhteiset kinkerit. Talvisodan päättymistä lähinnä olevana sunnuntaina on vastattu kirkkopyhästä ja tietysti joulukuussa on ollut kuusijuhla. Syksyisin toiminta pyrittiin aloittamaan jollain pienellä retkellä lähitienoille. Eevan johdolla on pidetty useita komeita ruokakosteja.

Yhteistyötä tehdään Etelä-Hämeen karjalaseurojen piirin kanssa ja osallistutaan sen tapahtumiin ja kilpailuihin. Urheilumenestystä on tullut vieläkin. Myös Karjalan Liiton teemat ja Kesäjuhlat otetaan huomioon ja niihin osallistutaan. Antrea-juhlat kiertävät edelleen ja teatterimatkoja on tehty seuran jos muidenkin kumppaneiden kanssa.

Parhaimmillaan Janakkalan Karjalaisten -yhdistyksessä oli yli 600 jäsentä. Nyt jäsenistöä on noin 70. Vuosikymmenten myötä Karjalasta lähtenyt väki on hiipunut. Iso osa heistä on jo edeltä mennyt ja jäljellä olevien kulkukin on hidastunut. Mutta karjalaisten määrä ei suinkaan ole vähentynyt. Eriheimoisten kanssa avioliittojen myötä yhä suuremmalla joukolla on karjalaista verta suonissaan. Se pitää vain saada virtaamaan.

Kahden viimeisen vuoden aikana koronapandemia on näivettänyt toiminnan, suorastaan pysähdyttänyt sen. Mutta yhdistyksemme tekee parhaansa, että toiminta saadaan uudelleen viriämään. Yhdistyksen jäseniltä ja ystäviltä kysymme kernaasti, millaiseen toimintaan he haluavat osallistua.

 

Raakel Henttonen