Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin historiikki

KARJALAAN JÄÄNEIDEN VAINAJIEN MUISTOMERKIN 30-VUOTISJUHLA 12.08.1984

HISTORIIKKI

Koonnut Kaarlo Sormunen

Kun oli kulunut aikaa vajaat 8 vuotta viimeisten karjalansiirtolaisten saapumisesta nyky-Suomeen, Karjalan Liitossa oli huomioitu muunmuassa se, että osalla siirtokarjalaisia oli kaipuu rakkaiden vainajiensa viimeisille leposijoille. Kun heillä ei ollut mahdollisuutta tehdä toivioretkeä rakkaidensa haudoille, niin se oli eräänä henkisenä painolastina estämässä kunnollista juurtumista uudelle kotiseudulleen. Tämä seikka oli Karjalan Liitossa vakavasti huomioitu.

Tänä vajaan 8 vuoden aikana oli Karjalassa rakkaan omaisen, aviopuolison, monen lapsen isän, monen äidin ja isän pojan jopa tytönkin luonnonvastainen menetys ja myös luonnonmukaiset menetykset muuttuneet raskaasta surusta painavaksi kaipuuksi, eikä tätä kaipuuta muiden kantasuomalaisten tapaan voinut keventää menemällä rakkaiden vainajien hautakummun ääreen hiljentymään nöyränä vainajiensa muiston edessä. Tämä epäkohta oli vaikka vain keinotekoisesti poistettava otettuna huomioon osan karjalaisia saama verenperintö kunnioittaa ja palvella vainajiensa muistoa.

ALOTE

Karjalan Liitto teki vuonna 1952 Helsingissä pidettävään piispainkokoukseen alotteen, että piispainkokous edistäisi alotetta ja että mahdollisimman usean seurakunnan alueelle sallittaisiin pystyttää Karjalaan rajan taakse jääneille vainajille muistomerkki. Myöhemmin piispainkokous päätti pyytää tuomiokapitulia mahdollisuuksien mukaan suhtautumaan myönteisesti näiden suunnitelmien toteuttamiseen. Näin oli valtakunnallisesti hankkeen toteutus saanut myönteisen kannan ja mielialan.

SUUNNITELMA KARJALAN LIITON PERUSYHDISTYSTEN TOTEUTETTAVAKSI

On ilmeistä, että Karjalan Liiton kirjeet olivat lähteneet perusyhdistyksiin jo vuoden 1952 aikana, koska Heinolan Seudun Karjalaiset r.y:n vuonna 1953 vuosikokouksessa kokouksen puheenjohtaja kauppias Antti Ellonen esitteli kokoukselle asian hankkia Heinolaan Karjalaan jääneille ”sodissa kaatuneille ja muille vainajille” muistomerkki. Asia sai myönteisen päätöksen ja asia jätettiin juhlatoimikunnan tehtäväksi.

Saman vuoden kesäkuussa Heinolan Seudun Karjalaiset r.y:n jäseniä kokoontui ”toistakymmentä” kauppias Antti Ellosen kotiin pohtimaan rajan taakse Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkin hankintaa Heinolaan. Kokouksen puheenjohtajana toimi kauppias Antti Ellonen ja pöytäkirjan laati yhdistyksen sihteeri Anna Holopainen. Pohdinnan jälkeen kokous päätti perustaa patsastoimikunnan, johon kokous nimesi seuraavat henkilöt: Proviisori Liisa Marttinen-Liesinen, kaupunginjohtaja Toivo Mikonsaari, rovasti Toivo Vallisaari, rovasti Niilo Mustala, rovasti Onni Eerikäinen, talousneuvos Kaarlo Marjokorpi, toimitusjohtaja Viljo Snell, opettaja Arvo Airanne, raatimies Vilho Uski, karjalaisyhdistyksen puheenjohtaja työnjohtaja Reino Majuri, Heinolan maalaiskunnan kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Kettula ja kokoonkutsujana kauppias Antti Ellonen. Jo tässä kokouksessa oli tietona, että Käkisäätiö oli luvannut hankkeen pohjarahoituksen ja loppuerän kokous päätti hankkia kesän aikana toimitettavalla keräyksellä etupäässä karjalaisilta perheiltä, eri seuroilta ja liikkeiltä ja Käkisalmijuhlissa pidettävillä arpajaisilla.

Ilmeisesti kesän keräystuotto ei ollut tarpeeksi riittävä koska Heinolan Seudun Karjalaiset r.y. lokakuun 20 päivänä 1953 päivätyllä anomuksella lähestyi Heinolan kaupunginvaltuustoa ja Heinolan maalaiskunnan kunnanhallitusta ja anoi kummaltakin kunnalta 50.000,- mk avustusta patsashankkeen toteuttamista varten. Anomuksessa mainitaan, että ”Heinolan Seudun Karjalaiset r.y. ei ole aikaisemmin kääntynyt tällaisin anomuksin puoleenne, mutta nyt olemme rohjenneet tehdä poikkeuksen, koska tarkoituksemme on pystyttää Heinolan kaupunkiseurakunnan kirkon välittömään läheisyyteen muistokivi rajan taakse jääneille vainajille. Muistokivi tullaan luovuttamaan kaupunkiseurakunnalle. Tällainen kunnianosoitus on mielestämme vähin, mitä voimme tehdä kunnioittaaksemme niiden muistoa, joiden hautakumpuja emme voi käydä hoitamassa” ja anomus päättyy vetoomukseen, etää ”Näinollen toivomme, että anomuksemme tulee hyväksytyksi vähentämättömänä”.

PATSASTOIMIKUNTA TOIMII

Tämän historiikin laatijan käyttöön ei ole löytynyt sen ajan kokouksien pöytäkirjoja eikä muitakaan asiakirjoja. Kirjoittaja on tukeutunut siihen aikaan ilmestyneeseen Käkisalmelainen -nimiseen lehteen, sanomalehti Itä-Hämeeseen ja sanomalehti Karjalaan. Niinpä Käkisalmelaisesta n:o 9/53 on luettavissa, että muistomerkkitoimikunnan edustajina kauppias Antti Ellonen ja raatimies Vilho Uski ovat tilanneet muistomerkkiluonnoksen käkisalmelaissyntyiseltä kuvanveistäjä Veikko Leppäseltä ja että taiteilija Leppäsen luomuksen mukaan annetaan muistomerkin valmistaminen jollekin kiviveistämölle hakattavaksi.

Karjalan leikkeestä on luettavissa, että Heinolan Seudun Karjalaiset r.y:n vuosikokouksessa vuonna 1954 oli patsashanke asiana esillä. Kokous sen vuoden toimintasuunnitelmaan otti patsashankkeen loppuunsaattamisen erityisen tärkeänä asiana. Taiteilija Veikko Leppäsen laatima muistopatsaan pienoismalli oli kokouksessa nähtävänä ja malli hyväksyttiin ”erittäin hyvänä luomuksena”. Käkisalmelainen kertoo edellämainitusta vuosikokouksesta lisäksi, että toimintakertomuksesta oli käynyt ilmi, että patsashanke oli ollut vuoden 1953 toiminnalle leimaa antava ja sen jälkeen selostetaan patsashankkeesta, että Heinolan kaupungin kirkkopuistoon ensi kesänä pystytettävä reliefillä varustettu muistomerkki tulee mustaan marmoriin ja se on kooltaan 2,6 m x 1,0 m x 0,30 m ja että patsasta varten tarvitaan rahaa 270.000,- markkaa, josta suurin osa oli jo silloin koossa.

Kumminkin Käkisalmelaisen seuraava numero kuuluttaa, että muistomerkkirahastossa on 200.000,- markkaa ja että 70.000,- markkaa vielä tarvitaan. Kuulutuksessa ilmoitetaan, että lahjoituksia ottavat vastaan johtaja Vilho Uski Osuuspankissa, pankinjohtaja Ilmari Komonen PYP:ssä ja kauppias Antti Ellonen. Kirjoitus lupasi, että lahjoittajien nimet kirjataan muistiin ja säilytetään arkistossa muistoksi tuleville polville.

MUISTOMERKIN PALJASTUSTILAISUUS 20.06.1954

Hienotunteisesti jossain kirjoituksessa on vihjaistu siitä tuntemattomasta valitettavasta esteestä, joka oli ollut esteenä juhlajumalanpalveluksen järjestämiseen muistomerkin paljastamisen aamuna Heinolan kaupungin kirkkoon. Tämän vuoksi juhlatoimikunta oli järjestänyt kello 9.00 alkavan juhlahartauden Rantakasinolle, jonne oli kutsuttu Pieksämäellä silloin toimessa ollut ja Käkisalmessa toiminut pastori Pentti Erkamo saarnaamaan ja juhlapuhujaksi. Tilaisuuteen, jolloin vallitsi mitä kaunein kesäaamu, oli saapunut yli puolitoistatuhatta kuulijaa ja tilaisuus oli ollut varsin harras päivän juhlien alkutilaisuus.

KLO 14.00 HEINOLAN KAUPUNKIKIRKON KELLOTAPULIN ÄÄRELLÄ, JONKA KOIVUJEN KATVEESEEN OLI KERTYNYT TOISTATUHATTA HENKILÖÄ, ALKOI KARJALAAN JÄÄNEIDEN VAINAJIEN MUISTOMERKIN PALJASTUSTILAISUUS

Tilaisuus alkoi Heinolan Musiikinystävien Soittokunnan esittäessä kapellimestari Mauri Malinin johtamana Kothenin hymniä. Esityksen aikana verhotun muistomerkin äärelle astui lippuvartio Karjalan ja Suomen lippuineen. Hymnin tauottua muistomerkin ääreen astui kaupunginjohtaja Aarno Tuurna, joka ajatusrikkaan puheensa aluksi esitti Karjalan Liiton tervehdyksen ja jatkoi mm seuraavaa:

”Jokainen tällainen muistokivi on symboli, joka kertoo elämän voitosta kuoleman yli. Niin on täälläkin. Tämä kivi ei kerro vain rakkaudesta Karjalaan, vaan se kertoo rakkaudesta elämään ja työhön. Me tunnnemme olevamme eräs rivi sen saaton, joka on joutunut kestämään kovia koettelemuksia, mutta ne koettelemukset ovat kuin tulimajakoita elämämme tiellä. Me tahdomme nyt siunata ja kunnioittaa niiden muistoa, jotka ovat olleet ennen meitä. Hiljentykäämme ystävät, ja antakaamme verhon poistua tämän muistomerkin yltä.”

Lippujen tehdessä kunniaa poistettiin verho, minkä jälkeen kaupunginjohtaja Tuurna jatkoi:

”Me näemme tässä muistomerkissä korkokuvana äidin lapsi käsivarrellaan. He ovat toivon ja rakkauden symboleita.” Sen jälkeen Tuurna lausui patsaan alareunaan hakatun kirjailija Valto Saran säkeen: ”Uupuneen päivänne uskollisuuden siunaten syntymämultaan, unenne yli on aamunsa uuden Karjala kaitseva kultaan” ja lopuksi ”Siunattu olkoon teidän muistonne Karjalaan jääneet vainajat!”

Soittokunta esitti Karjalan jääkärien marssin. Tämän jälkeen astui esiin neiti Sylvi Kotonen ja lausui kirjailija Valto Saran kirjoittaman juhlarunon ”Puhuva kivi”.

MUISTOMERKIN LUOVUTUS

Muistomerkin ääreen astui Heinolan Seudun Karjalaisten puheenjohtaja, patsastoimikunnan puheenjohtaja kauppias Antti Ellonen, joka lausui: ”Tämän patsaan sanoma on elävä ja ajaton.” Hän lausui kiitokset kuvanveistäjä Leppäselle, Käkisäätiölle, Heinolan kaupunkiseurakunnalle sekä kaikille niille, jotka olivat lahjoituksin kartuttaneet patsasrahastoa. Sen jälkeen hän luovutti patsaan kaupunkiseurakunnalle.

Kaupunkiseurakunnan puolesta patsaan otti vastaan lääninrovasti Toivo Vallisaari ja vastaanottopuheessaan hän lausui: ”Sillä kansalla, joka ei halua vaalia menneisyytensä muistoa, sillä ei ole tulevaisuutta. Tämä kivi kuitenkin puhuu tuosta vaalinnasta. Kun katselen tuota äitiä muistomerkissä, näen Karjalan menneisyyden – äidin käsivarsilla oleva lapsi on taas Karjalan tulevaisuuden vertauskuva.” Sen jälkeen Vallisaari lausui kiitokset lahjasta, jonka kaupunkiseurakunta oli saanut Heinolan karjalaisilta. Ja hän lausui, että tulemme hoitamaan muistomerkkiä parhaalla mahdollisella tavalla.

Soittokunnan säestyksellä veisatun Isänmaan virren jälkeen alkoi seppelten lasku muistomerkille ja laskun jälkeen voitiin todeta, että patsaan juuri täyttyi värikkäin kukin ja seppelein. Heinolan Seudun Karjalaiset r.y:n seppeleen laskivat neidit Anna Holopainen ja Sylvi Kotonen, työnjohtaja Reino Majuri, kauppias Antti Ellonen ja kauppias Onni Hirvonen.

Heinolan kaupungin seppeleen laskivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paavo Ilo ja kaupunginjohtajan varamies Antti J. Kauppinen. Heinolassa vierailulla ollut konsuli Henning Johnson Karlstadista laski kukkavihkonsa patsaalle ja piti lyhyen puheensa.

Käkisäätiön seppeleen laskivat rouva Helle ja maanviljelijä Simo Ulaska.

Lisäksi laskivat seppeleensä tai kukkalaitteensa seuraavat yhdistykset ja yksityiset henkilöt: Heinolan ja Paason Karjalaiset Martat, Myllykylän Maamiesseura, Puustin Nuorisoseura, Käkisalmen Rouvasväen yhdistys, Hartolan Karjalaiset, Myllykylän Martat, Nastolan Karjalaiset sekä Kerttu Sten ja Raija Stenberg.

Kaunis harrashenkinen juhla päättyi soittokunnan säestyksellä laulettuun ”Oi kallis Suomenmaa”.

MUISTOMERKKI SEISONUT HEINOLAN KAUPUNKIKIRKON KIRKKOPUISTOSSA 30 VUOTTA

Tämän historiikin kokoaja on kysellyt itseltään, että onko muistomerkki vastannut sitä tarkoitusta mihin sen on kraniittiin hakattu ja kirkkopuistoon pystytetty. Ajan kuluessa on voitu todeta, että patsaalla kävijöitä on ollut. Yksityishenkilöiden osalta ei voi muuta kuin arvailla mitä he ovat patsaan ääressä Karjalaan jääneille rakkaille vainajilleen puhuneet ja ajatelleet.

Yhdistykset ja yhteisöt suurina juhlapäivinään ovat käyneet kunnianosoituskäynneillään patsaalla, jolloin on voitu kuulla varsin herkkiä asiaan kuuluvia puheita patsaan äärellä. Perinteeksi on jo tullut, että ainakin yksi kesäinen kunniakäynti on tapahtunut muistomerkin ääreen mahdollisimman hyvin mielletyin kunniamenoin lippuineen ja vartijoineen.

Edellämainitun lisäksi patsaan alkuhankkeen isä Heinolan Seudun Karjalaiset r.y. on vuosien saatossa huolehtinut siitä, että patsaalla palaa elävät kynttilät itsenäisyyspäivänä, jouluyönä ja vainajien päivänä. Tämän huolen ovat myös kantaneet lukuisat yksityishenkilöt niinkuin muunmuassa jouluyön kynttiläloisto on osoittanut.

On myös ollut todettavissa, että Heinolan kansalaisjärjestöt ovat joskus muistaneet tätä nyt puheena olevaa muistomerkkiä laskemalla seppeleensä muistomerkille silloin, kun hautausmaalla sankarivainajille ja muille muistomerkeille on seppeleet laskettu ja kunnianosoitus suoritettu.

HANKKEEN ANSIOT

Kirjoittaja on löytänyt yhdistyksen arkistosta vähäisen lehtileikkeen, jossa mm. mainitaan, että ”Tämän hankkeen toteuttamisessa on ansionsa kauppias Antti Ellosella, joka innokkaasti puuhasi patsashanketta. Sen toteuttaminen vaati monet arpajaiset, juhlat ja keräykset, minkä lisäksi saatiin vastaanottaa kaupungilta, seurakunnalta ja eri yhteisöiltä lahjoituksia. Nyt tämä kaunis patsas arvokkaasti edustaa Karjalan väestön kotiseudulle jääneitä sukujuuria ja menneisyyttä.”

Taiteelliset ansiot ovat kiistattomasti kuvanveistäjä Veikko Leppäsellä ja kirjailija Valto Saralla. Leppänen on luonut symboliikan ja Sara sanallisen sanoman, joka ei kuole eikä häviä vaan elää ajasta aikaan.

Heinolan kaupunkiseurakunta on hoitanut muistomerkkiä sille kuuluvalla arvokkuudella ja huolella, josta tämä historiikki lausuu parhaat kiitokset kaupunkiseurakunnalle.

Lahjoittajien nimiluetteloa historiikki ei ole saanut käyttöönsä.