Karjalan Liitto ry

Maatalousväestön sijoitussuunnitelma

Siirtoväen sijoitussuunnitelma koski varsinaisesti vain maatalousväestöä eli asuntoviljelystilaan oikeutettuja maanviljelijöitä. Heitä oli siirtoväestä kaikkiaan 35 %. Kaikkiaan Karjalan työikäisestä väestöstä sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta 56 prosenttia.

Maanviljelysväestöä varten eduskunta sääti vuonna 1945 maanhankintalain. Sen mukaan sekä maatilan että asuntotontin tai kalastustilan Karjalassa omistaneille piti hankkia korvaavat tilat ja tontit Suomen uusien rajojen sisäpuolelta. Viljelystilan piti olla sellainen, että tavallinen perhe sai siitä suunnilleen elantonsa.

Maata hankittiin siirtoväelle valtiolta, kunnilta, yhtiöiltä ja yksityisiltä. Joskus maata jouduttiin ottamaan pakkotoiminkin. Tämä herätti jonkin verran närää siirtoväen ja paikallisten asukkaiden välillä. Ne, jotka joutuivat maata luovuttamaan, kokivat siirtolaiset kiusallisina naapureina.

Siirtoväen sijoitusalueen pohjoisrajana pidettiin Haapamäki-Kajaani -linjaa. Vapaaehtoisesti karjalaisia siirtyi toki pohjoisemmaksikin. Kannaksen viljelijät pyrittiin sijoittamaan yhtä etäälle Helsingistä kuin heidän tilansa olivat sijainneet Viipurista. Vastaavalla tavalla Laatokan Karjalan viljelijöiden sijoittamisessa pyrittiin samalle etäisyydelle Jyväskylästä kuin heidän tilansa olivat olleet Sortavalasta.

Asuttamista hankaloitti niin sanottu ruotsalaispykälä, jonka mukaan suomenruotsalaisilta alueilta ei saanut lunastaa maata siirtolaistiloja varten. Tämä vaikeutti varsinkin uusien kalastustilojen luomista. Näin siirtokarjalaisista kalastajista tuli eräs eniten vääryyttä kärsinyt osa evakoista.