Karjala ja karjalaisuus

Karjalan hengellinen perintö

Luterilainen kirkko on Karjalassa, kuten muuallakin Suomessa, vaalinut läntisen kristikunnan perinteitä. Rajojen vaihdellessa ja Karjalan kuuluessa milloin Ruotsin milloin Venäjän yhteyteen kirkko on kantanut samat kohtalot kansan kanssa.
 
Vuoden 1944 välirauhanteossa luovutetuilla alueilla Karjalassa oli yhteensä 65 luterilaista seurakuntaa, joista 44 joutui luovuttamaan toimialueensa kirkkoineen ja muine seurakunnallisine kiinteistöineen.
Vuonna 1939 oli luovutetun Karjalan luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä lähes 390 000. Nämä kuuluivat Viipurin hiippakuntaan, jonka tuomiokapituli siirrettiin Mikkeliin vuonna 1945. Karjalaisen väestön mukana luterilaisen kristillisyyden rikas ja monimuotoinen hengellinen elämä jatkui levittäen vaikutustaan siirtolaisten uusilla asuinpaikoilla ja niiden seurakunnissa.
 
Useita herätysliikkeitä

Karjalan kirkollista elämää rikastuttivat useat herätysliikkeet, joista laajimmalle olivat levinneet evankelisuus ja lestadiolaisuus.
Evankelisella liikkeellä oli varsinkin Etelä-Karjalassa vankka jalansija. Myös herännäisyydellä oli jonkin verran vaikutusta. Sortavalan seudulla oli viime vuosisadan puolivälissä tehnyt hengellistä kylvöään renqvistiläisyyden nimellä tunnettu rukoilevaisuuden haara. Samoilla seuduilla oli jossain määrin vaikuttanut niin sanottu uukuniemeläinen herätys, joka syntyi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Seurakuntien hengellistä elämää ruokki omalta osaltaan kirjallisuus, jota kustansivat ja levittivät eräät seurat, kuten Karjalan Evankelinen Seura ja Suomen Kirkon Sisälähetysseura.
 
Vilkasta toimintaa

Luterilaiselle kirkolle työntekijöitä valmistavia oppilaitoksia olivat luovutetulla alueella huomattavimpia Viipurin ja Sortavalan diakonissalaitokset sekä Viipurin kirkkomusiikkiopisto, josta valmistui kanttoriurkureita. Karjalassa sijaitsi myös useita kristillisiä kansanopistoja. Pyhäkoulutyö oli tilastojen mukaan Viipurin hiippakunnassa lähes kaksi kertaa niin voimakasta kuin muualla Suomessa keskimäärin.
 
Ortodoksisen kirkon perinne

Ortodoksinen kristillisyys aloitti vaikutuksensa Karjalan kansan keskuudessa toisen vuosituhannen alussa. Silloin syntyi Laatokan saarelle Valamon luostariyhteisö perustajinaan pyhittäjät Sergei ja Herman.
 
Niinpä 1800-luvun loppuun mennessä tunnettiin laaja Karjalan valistajien joukko ja heidän monet luostarinsa ja erakkomajansa. Näitä pyhiinvaelluksen ja uskon tunnustamisen, oppimisen ja opettamisen paikkoja ovat Valamon lisäksi neljännentoista vuosisadan lopussa syntynyt Konevitsan luostari, pohjoinen Petsamon luostari kuudennentoista vuosisadan alusta ja Lintulan naisluostari yhdeksännentoista vuosisadan lopulta.
 
Sortavalasta opettajia ja pappeja

Sortavalan seminaari kasvatti perustamisestaan vuodesta 1880 lähtien myös ortodoksisia opettajia Karjalaan. Omaa teologikoulutusta ryhtyi antamaan vuonna 1918 perustettu Sortavalan pappisseminaari. Tärkeä vuosi kirkollisessa kehityksessä oli 1892, jolloin Suomen ortodoksista seurakunnista muodostettiin oma hiippakunta, jota alussa johti arkkipiispa Antoni.
 
Ortodoksista väestöä oli runsaimmin 1900-luvun alussa rajakarjalaisissa pitäjissä, kuten Salmissa, Suistamolla, Suojärvellä, Impilahdella ja Korpiselässä, mutta heitä oli myös kaikissa muissakin luovutetun Karjalan pitäjissä.
 
Suomen itsenäistymisen jälkeen kirkkokunta sai perustuslakinsa, kun vuonna 1918 Suomen senaatti antoi asetuksen kreikkalaiskatolisesta kirkkokunnasta. Seuraavana vuonna kokoontuneen kirkolliskokouksen keskeisiä asioita oli riippumattomuuden hankkiminen, ja niinpä 1921 Venäjän patriarkka Tihon myönsi Suomen kirkolle autonomian.
Kaksi vuotta myöhemmin kirkkokunta siirtyi Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan yhteyteen. Toisen kansankirkon asemassa arkkipiispa Hermannin johdolla ja suomalaisen papiston myötävaikutuksella kirkkokunta kehittyi rauhan vuosina suomalaiskansallisessa ortodoksisessa hengessä.
 
Sodan koettelemukset

Sodat aiheuttivat kirkkokunnalle raskaita koettelemuksia. Noin 70 prosenttia ortodoksisen kirkon jäsenistä joutui evakkotielle. Luovutetulle alueelle jäi kirkon omaisuus lähes kokonaan: yli sata kirkkoa, sama määrä rukoushuoneita, muita rakennuksia ja maaomaisuutta.
 
Valtiovalta pyrki tasoittamaan evakkokirkon tietä säätäen jälleenrakennuslain asetuksineen. Vuonna 1950 perustettiin menetetyssä Karjalassa toimineiden seurakuntien tilalle 14 uutta seurakuntaa Suomeen. Seurakuntien määräksi muodostui 27, joista kaksi on luostariseurakuntaa. Kirkkokunnan keskus siirtyi Sortavalan Kuopioon. Jälleenrakennuslain nojalla rakennettiin 1950-luvulla yhteensä 13 uutta ortodoksista kirkkoa, 44 rukoushuonetta sekä 19 pappilaa.
 
Linkkejä
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Suomen ortodoksinen kirkko