Karjalainen perinnemusiikki

Karjalainen perinnemusiikki yhdistetään ennen kaikkea laulettuun musiikkiin. Runolaulu, itkuvirret ja karjalainen joiku pitävät yllä mielikuvaa mystisestä karjalaisesta musiikillisesta perinteestä. Karjalaiseen perinteeseen kuitenkin kuuluvat myös soitetut instrumentaalikappaleet: vauhdikkaat tanssisävelmät, improvisointi jouhikolla tai kanteleella tai muilla yleisinstrumenteilla. Laulettuna tai soitettuna musiikki oli merkittävä osa karjalaista perinnettä.
 
Runolaulu

Runolaulu on Karjalan symboli. Vanhaa karjalaista musiikkia edustava kalevalamittainen laulu oli paljon muutakin kuin vain viihdyttävä laulu. Tarinat menneestä opittiin ja siirrettiin jälkipolville laulamalla runoja. Tämä runojen esittäminen laulaen on antanut karjalaiselle musiikille omaleimaisen ilmeen ja sisällön. ’Suomen musiikkihistorian merkillisin luku on runolaulu.’ Näin määrittelee kansanmusiikin professori, mestarirunonlaulaja Heikki Laitinen. Karjalassa koko maailma laulettiin. Runolaulu eli pienissä kyläyhteisöissä ja laulut seurasivat laulajaansa. Laulettu kieli eroaa puhutusta kielestä. Se synnyttää paljon kielellisiä kuvioita, joita ei arkikielessä käytetä. Runomitta elää vain lauluissa.
 
Itkuvirret

Myös itkuvirret ovat olleet omaleimaista perinnettä Karjalassa. Äänellä itkijät olivat tärkeä osa karjalaisen elämän perusriittejä. Itkijät itkivät niin häät kuin hautajaisetkin. Itkijöinä toimivat naiset. Itkua sääteli aina kulloinenkin rituaali sekä esittämisyhteys. Itkijöitten tarkoituksena oli saada kuulijat vuodattamaan kyyneleitä, ei itkeä itse. Itkut liittyivät aina erotilanteisiin. Itkuja on itketty jo antiikin Kreikassa. Elinvoimaisimpana perinne on säilynyt maailmassa kreikkalaiskatolisen kirkon vaikutuspiirissä. Suomessa itkuvirsiperinne rajoittui Karjalan alueeseen.
 
Karjalainen joiku

Karjalainen joiku tai Vienanjoiku, on ehkä vähiten tunnettu karjalaisen lauletunkulttuurin muoto. Sen suppea esiintymisalue rajoittui Pääjärven ja Tuoppajärven ympäristöön. Joikuja esittivät sekä miehet että naiset. Joiut liittyivät sosiaalisiin ja seurallisiin tilanteisiin. Myös ajankohtaisista asioista ja henkilöistä laulettiin joikuja. Toisin kuin itkuvirsi, joiku ei liittynyt mihinkään rituaaleihin. Joiku nimi ei ole lainaa saamelaisilta, vaan viittaa perinteen korkeaan ikään: joikuja laulettiin jo ennen kalevalaisia lauluja. A.O Väisänen tutki ja tallensi karjalaista joikua. Hänen julkaisematonta tutkielmaansa Vienan Karjalan Joiut säilytetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Tämän päivän karjalaisen joiun taitajia ovat mm. Maari Kallberg sekä Karoliina Kantelinen.