Vuotuisjuhlat
Karjalainen vuotuisperinne

Itä ja länsi kohtasivat Karjalassa. Karjalaisissa perinteissä toisinaan itäinen, toisinaan läntinen aines elää yhä voimakkaana. Usein ne ovat myös sulautuneet toisiinsa.

Karjalainen vuotuisperinne ei merkinnyt pelkkiä yksittäisiä tapoja, vaan koko tapa jäsentää vuoden kiertoa, viikkoa ja päivää, on karjalaisilla ollut erilainen kuin muulla suomalaisella väestöllä. Karjalainen ajanjäsentely pohjautuu vanhaan perinteeseen, pyyntielinkeinojen ja maatalouden vuorotteluun sekä luonnonrytmien seuraamiseen. Siinä näkyy myös vanha luterilaisen ja ortodoksisen kirkkovuoden perinne, joka sääteli yksityisen ihmisen elämää ympäri vuoden.

Laskiainen

Laskiainen aloitti kevätkauden. Laskiainen oli naisten töiden taitekohta. Siihen mennessä piti kehruuksien olla valmiita, koska siitä lähtien kudottiin kankaita.

Laskiainen oli myös enteiden päivä; mitä silloin teki, se heijastui seuraavaan kesään. Laskiaisrokka piti syödä hiljaisuuden vallitessa, etteivät hyttyset tai paarmat kesällä pistäisi. Olennaisinta laskiaisen vietossa on ollut mäenlasku sekä kelkoilla, suksilla että ajoreellä.

 

Paastonaika

Ortodokseille laskiainen merkitsee paaston alkamista. Karjalassa paasto alkoi sunnuntaina. Sitä edelsivät kolme valmistusviikkoa; viikkoa ennen liharuoka poistetaan ruokavaliosta ja laskiaissunnuntaina maito, voi ja munat poistetaan ruokavaliosta. Paasto jatkui seitsemän viikkoa. Se huipentui piinaviikkoon ja pitkäänperjantaihin.

 

Palmusunnuntai ja virpominen

Palmusunnuntai oli Karjalassa nimeltään virposunnuntai. Ortodoksien Lasaruksen lauantain vigiliassa siunattiin pajunoksat, joita sai viedä kotiin ikonin taakse. Lapset keräsivät pajunoksia ja koristelivat niitä.

Virvonta on vanha palmusunnuntaihin liittyvä tapa, jonka kirkolliset juuret ulottuvat Vapahtajan viimeiseen saapumiseen Jerusalemiin, jossa kansa tervehti tulijaa palmunoksin. Palmu oli jo antiikista lähtien tunnettu voiton symboli. Pohjoisemmilla alueilla paju korvasi palmun ja pajunoksat siunattiin kirkollisissa menoissa niin katolisessa kuin ortodoksisessakin perinteessä. Uskonpuhdistuksen jälkeen oksien siunaamiseen liittyvä tapaperinne jäi luterilaisissa kirkoissa pois, mutta muutoin pajunoksien kerääminen maljakkoon on säilynyt pääsiäiseen liittyvänä tapana ja uuden elämän versona aina tähän päivään asti.

Virpominen tunnetaan erityisesti Karjalasta, jossa se liittyi ortodoksien monivivahteiseen pääsiäisperinteeseen. Ortodoksien välityksellä virpominen yleistyi koko Karjalassa, myös luterilaisten keskuudessa. Karjalassa palmusunnuntaita kutsuttiinkin virposunnuntaiksi. Ortodoksien lauantaivigiliassa siunatut pajunoksat vietiin kotiin ikonin taakse. Virpomisella tähdennettiin tulevan pääsiäisen merkitystä. Varhain sunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi siunatuilla oksilla karjan ja lapset kasvun varmistamiseksi. Isännän tehtäväksi jäi hevosen virpominen. Lapset virpoivat koristeellisilla oksilla sukulaiset, kummit ja naapurit, joita muistettiin hauskoin virpomisluvuin. Niistä tunnetuin lienee:

Virvon, varvon
tuoreeks, terveeks
tulevaks vuodeks
sulle vitsa
mulle palkka.

Luterilaisilla virpominen ei ollut niin tiukasti kirkollista kuin ortodokseilla ja virpoluvut olivat usein leikillisiä tai niissä toivotettiin hyvää onnea. Karjalassa virvottiin 1920-luvulla myös seuraavin sanoin:

Uuden vuoden, uuden varvan
sulle virpovitsan annan
enkä suurta palkkaa vaadi
enkä velkakirjaa laadi.

Virpomisvitsa jätettiin virvottavalle ja virpomispalkka noudettiin pääsiäislauantaina. Palkan, olipa se pääsiäismuna tai muu lahja, saaminen on keskeinen osa virpomisperinnettä. Sen arvellaan olevan myös syy, miksi virpominen on tänäkin päivänä suosittua. Virpominen yleistyi siirtokarjalaisten mukana myös läntisessä Suomessa.

Lähde: Uusi ajantieto (1991) ja Vuotuinen ajantieto (1983)

 

Pääsiäinen

Pääsiäinen on ortodokseille kirkkovuoden suurin juhla. Luterilaisillekin se on vakava juhla. Hiljainen viikko vietettiin ahtisaarnoja kuunnellen ja kiirastorstaina käytiin ehtoollisella. Pitkänäperjantaina käytiin vain kirkossa. Kylässä käynti oli lapsiltakin ehdottomasti kielletty. Pääsiäismämmi oli varsin nuori tulokas Karjalassa. Se yleistyi 1920- ja 1930-luvulla. Kananmunia värjättiin sipulinkuorilla ja kreppipaperilla. Ortodoksit nauttivat pääsiäisestä paaston päättyessä syömällä pääsiäisleipää eli kulitsaa, pashaa ja babaa.

 

Jyrinpäivä

Jyrinpäivä oli kalenterissa myöhempi kuin nykyinen Yrjönpäivä. Jyrinpäivä oli karjan uloslaskupäivä. Jyrinpäivän aikaan aloitettiin myös kalastus. Jyrinpäivään liittyy paljon perinteitä, jotka ovat joko hyvin vanhoja tai heijastusta ortodoksisista siunausmenoista. Navetan oven päälle kerättiin kirveitä, viikatteita ja rautaesineitä, joiden alitse lehmät päästettiin laitumelle. Rituaalit vähensivät kaiken pahan vaikutusta karjaan tulevalla laidunkaudella.

 

Helatorstai ja helluntai

Helatorstaina ja helluntaina oli varsinkin nuoriso liikkeellä. Helluntaiksi usein siivottiin hyvin, tai viimeistään juhannukseksi tehtiin suursiivous. Helluntaina ainakin Muolaassa "leiskuttiin" eli hypättiin lautaa. Ortodoksialueilla helluntai on ollut yleisimpiä praasniekkapäiviä. Helluntaina eli Stroitsanpäivänä vietettiin myös vainajien muistopäivää. Silloin kutsuttiin vieraita ja nautittiin runsaan herkkupöydän antimista suvun vainajat kunniavieraina.

 

Äitienpäivä

Äitienpäivä on suhteellisen uusi juhla, mutta Karjalassa hyvin suosittu. Äitienpäivää on vietetty Kotikasvatusyhdistyksen aloitteesta vuodesta 1918. Se oli myös siirtoväen suosima juhla uusilla asuinpaikoilla. Äitienpäivä oli julkinen juhla, jolloin kylän koululle järjestettiin ohjelmallinen juhlatilaisuus.

 

Juhannus

Juhannus oli Karjalassa tärkeä vuotuisjuhla. Juhannuskokko on itäeurooppalainen ja Alpeilla tavattava ilmiö. Sen sijaan Länsi-Suomessa poltettiin helavalkeita ja Pohjanmaalla pääsiäisvalkeita.

Varsinkin Karjalankannaksella kokkoja rakennettiin monenlaisia: ootuskokko, havukokko ja säärikokoksi rakennettu ukkokokko. Juhannuksena mentiin piirileikkiä ennen tanssien yleistymistä. Juhannuskoivut tuotiin koristamaan pihtipieliä. Juhannuksena voi tehdä taikoja, jotka tähtäsivät naimaonneen tai karjaonneen. Vienassa juhannus oli Iivanan päivä eli Lehti-Iivana. Silloin tupa koristeltiin lehtikimpuilla, kerpuilla. Sitä ennen ei puun lehtiä saanut leikata.

 

Kihupyhät

Kihupyhät olivat tavallisesti jonakin kesäsunnuntaina. Kihupyhä on luterilaisen kirkon vihkimispäivän juhla tai keskiajalla kirkon suojeluspyhimyksen juhla. Kihupyhät olivat Karjalassa erikoisesti nuorten kirkkopyhiä, jolloin mentiin "kihhuumaan" kirkonmäelle. Siellä kuljettiin edestakaisin ja voitiin ostaa pullaa ja rinkeliä. Pääasia oli katsella muita nuoria, pojat tyttöjä ja tytöt poikia. Aikoinaan on näissä yhteyksissä tunnusteltu mahdollisuutta tulla kosimaan.

Kihupyhäkalenteri oli kiinteä, joten naapuripitäjienkin kihuihin mentiin. Siirtokarjalaiset pitävät kihuja samaan aikaan kuin ennenkin, mutta pitäjäjuhlina.

 

Praasniekat

Praasniekat olivat ortodoksipyhäkköjen nimijuhlia, kirkon tai tsasounan nimikkopyhimyksen päivänä vietettäviä juhlia. Jumalanpalveluksen lisäksi järjestettiin monenlaisia leikkejä, kilpailuja ja bessodoja eli tansseja. Näissäkin tilaisuuksissa löydettiin usein tuleva aviopuoliso. Praasniekkaperinne jatkuu ortodoksien uusilla asuinalueilla.

 

Syyskestit

Syyskestit ovat myös erityisesti Etelä-Karjalassa säilynyt ilmiö, jolla lienee taustansa vanhoissa sadonkorjuu- ja vuodenpäätösjuhlissa. Syyskestit olivat kuitenkin luonteeltaan yksityisiä suvun piirissä vietettyjä kestejä. Avioituneet tyttäret tulivat perheineen lapsuudenkotiinsa. Sato oli korjattu, aitat olivat täynnä, tarjottavaa riitti.

 

Mikkelinpäivä

Mikkelinpäivä on syyskuun lopussa ja siihen kuuluu olennaisena osana mikkelinlammas, joka on itäsuomalainen perinne. Lampaita teurastettiin syksyllä, ja mikkelinpäiväksi laitettiin keitto tai lammasta paistettiin uunissa. On arveltu, että lammas liittyi jotenkin vanhoihin karjauhreihin, jolloin taattiin lampaiden menestys jatkossakin.

Ortodokseilla oli erikseen lammasuhripraasniekkoja, muun muassa Salmin Lunkulansaaressa vietettiin bokinpraasniekkaa 2. heinäkuuta ja 8. marraskuuta. Ennen pässi piti teurastaa tsasounan kynnyksellä ja veren piti valua kynnyksen läpi.

 

Kekri

Kekri oli arvoituksellinen syysjuhla, jonka oletetaan alkuaan merkinneen vuodenvaihteen juhlaa. Muinaissuomalaisten vuodenvaihde oli syksyllä, jolloin sato oli korjattu. Siten se oli myös sadonkorjuujuhla.

Kekri oli Mikael Agricolan mukaan karjalaisten jumala, ehkä juuri karjan suojelija. Kun myöhemmin puhuttiin "kekrittäristä", vainajahahmoista, niillä tarkoitettiin kekriyönä kierteleviä naamioituneita nuoria. Lisäksi mm. Kymenlaaksossa tunnettiin köyri, joka lienee samaa tarkoittava sana. Siellä oli köyri se, joka jäi viimeiseksi elopellolle. Kekriin liittyi myös karjataikoja, jotka ovat sittemmin siirtyneet jouluun savokarjalaisella alueella.

 

Joulu

Joulu on erityisesti luterilaisen kirkkovuoden kohokohta, kuten ortodokseilla pääsiäinen. Jouluperinteessä on vanhaa suomalaista perua olkien tuonti tuvan lattialle. Siitä on vielä muistitietoa mm. Kannakselta. Joulukuusi tuli tupaan 1900-luvun alussa. Tapa sai alkunsa kansakoulujen kuusijuhlista.

 

Karjalaisilla on myös omia jouluruokia, muun muassa aattolohko tai uunipuuro joulupuurona. Lipeäkala, joka on keskiaikainen paastoruoka, ei levinnyt Karjalaan kuin satunnaisesti. Joulupukki, joululahjat ja leikit kuuluivat ja kuuluvat karjalaisten jouluun. Osa karjalaisten jouluperinteestä on läntistä perua, mm. joulukinkku, monet koristeet ja tavat. Haudoilla käynti ja kynttilöiden sytyttäminen tuli jouluaaton perinteeksi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tapaa ovat meillä lisänneet käydyt sodat ja Karjalaan jääneiden vainajien muisto.

 

Uusivuosi

Uutenavuotena oli tärkeää etsiä enteitä tulevasta. Tulevan vuoden sato kiinnosti, samoin perhepiirissä tapahtuvat asiat, avioitumiset, syntymät ja kuolemantapaukset. Peilistä etsittiin tulevan sulhasen kuvaa, mutta jos siellä näkyikin ruumisarkku, oli kuolema tulossa lähipiiriin. Myös ulkoa kuuluvien äänien kuunteleminen ja tulkitseminen on ollut suosittua. Uudenvuodenyö oli kohtalokas ensimmäinen yö, jolloin tuleva vuosi oli vasta muotoutumassa. Kaikki tulevat tapahtumat olivat silloin läsnä ja niihin pyrittiin vaikuttamaan.

 

Loppiainen

Luterilaisessa Karjalassa loppiainen ei ole saanut kovin suurta merkitystä. Ortodoksisessa Karjalassa suoritettiin tuolloin tärkeä uskonnollinen juhlameno, veden vihkiminen eli Jordanilla käynti; Vieristä. Jäähän hakattiin suuri avanto, jonka ympärille kokoontui papin kera koko kylän väki vettä vihkimään. Vieristä oli yleinen praasniekkapäivä. Silloin myös kuunneltiin ja havainnoitiin luontoa, erityisesti vesipaikkoja, ja otettiin niistä enteitä tulevaa vuotta ajatellen. Itse Vetehisenkin uskottiin nousevan avannolle; jos sitä puhutteli takaperin, se paljasti tulevan vuoden kohtalot.