Kansallisruoka n:ro 2 heti ruisleivän jälkeen – voittokulku evakkojen mukana 1950-luvulla
10.10.2023 14:30
"Kaikkien aikojen liharuoka" on superhelppo valmistaa. Näin kirjoittaa MTV Makuja:
Karjalanpaistia voisi kutsua yhdeksi kaikkien aikojen suomalaisista liharuoista. Tätä maukasta ja suussa sulavaa lihapataa on nimittäin valmistettu meillä jo vuosikymmenten ajan.
Karjalassa paisti liittyi juhlaviin tilaisuuksiin tai teurastuksen aikaan. Pian 1950-luvulla karjalanpaisti oli koko Suomen rakastama ruoka.
Parhaan lopputuloksen karjalanpaistiin saa, kun malttaa haudutella lihaa riittävän pitkään. Tätä mieltä on myös keittiömestari Kari Aihinen, joka totesi asian Kaappaus keittiössä -ohjelmassa jo vuonna 2019.
Lue koko MTV:n juttu täältä
Karjalanpaistista tunnetaan nykyään yhtä monta muunnosta kuin on tekijöitäkin. Hotelli- ja ravintolauseon ylläpitämällä Suomi syö ja juo -sivustolla kerrotaan pataruoan raaka-aineista:
– Arkisempaan paistiin käytetään yhden eläimen lihaa, ja juhlavampaan versioon useampia eri lihoja – sian-, naudan- tai lampaanlihaa. Siitä riippuu, laitetaanko paistiin esimerkiksi sisäelimiä tai juureksia, kuten porkkanaa ja lanttua. Joissain ohjeissa on käytetty myös ryynejä ja papuja.
Karjalanpaistista on tullut yksinkertaisuudessaan ja herkullisuudessaan kaikkien suomalaisten rakastama ruoka, ja se menestyi hyvin Suomen kansallisruokaäänestyksessä syksyllä 2016. Se äänestettiin toiseksi ruisleivän jälkeen.
Karjalassa tätä ruokaa ei tietenkään kutsuttu karjalanpaistiksi, vaan se oli uunpaisti, ruukkupaisti, pätsiliha tai esimerkiksi lihapotti.
KUVA: Lihatiedotus Antti Hallakorpi