Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat ja Maa, jota rakastan

20.09.2023 10:43

Miltä tuntuu, kun oma kotiseutu on jäänyt rajan taakse eikä sinne voi koskaan enää palata? Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat ovat pohtineet muun muassa tätä harjoitellessaan syksyn ohjelmistoa. Rakkaista kotiseutumuistoista ja syvästä kaipuusta ammentavat laulut koskettavat jokaista, vaikkei omakohtaista kokemusta kotiseudun menettämisestä olisikaan.


Lokakuussa Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat, eli Wiol, konsertoi Etelä-Karjalassa. Maa, jota rakastan -konsertti kuullaan Imatran Konserttihovissa 14.10. ja Luumäen kirkossa 15.10. Helsingin yliopiston itäsuomalaisten osakuntien kuoron laulajista moni on kotoisin Etelä-Karjalasta. Yhdessä
bussilla taitettava konserttimatka lisää wiolilaisten yhteishenkeä kuten myös rentoutuminen Imatran kylpylässä.


Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat laulaa konsertissa ohjelmistoa, joka käsittelee kiintymystä ja rakkautta omaa kotiseutua kohtaan. “Haluamme erityisesti keskittyä muistelemaan kuoromme juuria ja siksi laulamme konsertissa paljon Karjala-aiheisia lauluja, joista monet kuuluvat myös
kuoromme perusohjelmistoon” kertoo kuoron taiteellinen johtaja Riku Laurikka. Venäjän hyökkäyssodan myötä kotimaan rakkautta huokuvat kappaleet ovat koskettaneet monia laulajia uudella tavalla. Tule mukaamme tunnelmoimaan maata, jota rakastamme!


Konsertit:
Imatran Konserttihovi la 14.10. klo 16
Luumäen kirkko su 15.10. klo 13
Vapaa pääsy, käsiohjelmamaksu 15 euroa käytetään kiertueen rahoittamiseen.